My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

perjantai 28. elokuuta 2009

Hiukkasen taiteiden yöstä

Täällä Oulussa järjestettiin tuossa viime viikon torstaina Taiteden yö. Silloin tuli tietenkin pakkottava tarve lähteä katselemaan ystävien kanssa, mitä Oulun ympäristöön oli ripoteltu. Runoja löytyi, larppaajia, taidenäyttelyjä keskellä puistoa, ilmaisia banaaneja ja ilmainen pääsy museoon. Jossa tällä tytöllä meinasi sekottua pääte, 70-luvun huoneissa. 70-luvun keittiössä oli Aarikkan purkkeja enemmän, kun laki sallii ja toisessa 70-luvun huoneessa oli ihana pinkki herätyskello. Tuskaa oli katsella niitä esineitä, kun ei päässyt koskemaan tai ostamaan. Tosin haaveilin, että olisinpa töissä oppaana museossa, koska olen ollut muutama vuosi sitten oppaana kotipaikkakunnan museossa. Missä tunsin olevan läsnä historian kanssa. Ja ennen kaikkea minua hämmästytti se miten kaikki on pitännyt tehdä ennen itse. Noh, mutta takaisin taiteiden yöhön. Silloin tunsimme ystävien kanssa olevamme eläviä taideteoksia, kun ryntäsimme pizzeriaan, jossa sain taiteellisen inspiraation perin poikeavalla tavalla.



Luomani PuudeliKissa, joka sai hämmennykseen kaverini, ja sekä varmastikkin tarjoilijat, jotka korjasivat sen pois.



Selkeitä taitelijan retkuja!

Thank's Sanna For The Pics

3 kommenttia:

  1. Kuvat pikkasen kärsi, kun muutin niiden muotoa, pahoittelen kuvien laatua, ja tästä voidaan syyttää ainoastaan minua!

    VastaaPoista
  2. Todellakin PuudeliKissa In Our minds forEver:)!!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails