My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

lauantai 21. heinäkuuta 2012

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Ruusuinen teehetki kuistilla

Mikäpä olisikaan mukavampaa, kuin tarjota teet ystäville kauniina kesäiltana kuistilla.





torstai 19. heinäkuuta 2012

Kukkona aarrekasan päällä

Kuten olen aiemminkin monesti todennut maalla sielu lepää ja luonto puhdistaa mieltä. Mutta onneksi maalta pääsee kylille, jossa on maailman parhaimmat kirpputorit. Se tuli todettua taas tänään, kun kantelin kahden maalaispitäjän kirppareilta kädet täynnä löytöjä. Tässä postauksessa ne löytöjen helmet.


Maalla olen välistä vähän liiankin maalla. Tuo sammakko oli ihan pieni aivan hyönteisen kokoinen.



Hengailen pupujen kanssa.


Siksi onkin hyvä päästä välistä kirpputoreja penkomaan. Ihailin tämmöistä pulloa ensin toisella kirpputorilla, jossa sillä oli hintaa 15 euroa, joten sinne se sitten jäi. Minun kotikonnuilla sijaitsevalta kirpputorilta huomasin samanlaisen pullon. Sainkin pullon 1 eurolla ja lasit sain vielä kaupanpäälle! Voitte vaan kuvitella minun onnen tunnetta ja hämmennystä siitä, että melkoisia sattumuksia jälleen kerran.


Pullon toista puolta koristaa kukko. Pullo ja kipot on muuten Lomonosovia!


Äitini teki löydön myös . Hän löysi tämän ihanan Kirppislöydöt talteen kirjan 2 eurolla 50centillä. Ja on aivan uuden veroinen. Kirja on ilmestynyt vuonna 2009 ja siinä on vinkkejä kirpputorilla käyntejä varten. Siihen voi lisätä myös omia muistiinpanoja.


Kirjassa on upeat ja inspiroivat kuvat. Kirjassa on myös kivoja tuunausvinkkejä!

Mitäs arvon lukijani tuumat minun ja äidin tekemistä löydöistä?

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kesän hiljaiset hetket







Kesän hiljaiset hetket koetaan joko aamu kasteen aikaan tai kahvipöydällä maatuskojen ympäröimänä.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Viinirypäle kengät

Kerää kaapistasi muovikukkaset ja tee niistä kaunis kimppu ja laita ne kiinni kenkiisi, näin saat itsellesi kengät, jotka muistuttavat uusimpia Dan Sullivanin suunnittelemia kenkiä Irregular Choisella. Muoviset viinirypäleet ja verhojen tupsut kelpaavat myös!




Mitä sinä pidät Dan Sullivanin Irregular Choisen suunnittelemista kengistä? Aiotko tuunata omat kenkäsi kesän kukkasilla?

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kesän suloisin lumipallo

Kävin tänään ystäväni luona ihastelemassa hänen uutta pehmeää valkoista perheenjäsentä, lumipalloa muistuttavaa söpöä koiranpentua. Olin aivan myyty! Pelkkä maahan kömmähdys kymmenviikoiselta koiralta näytti maailman suloisimmalta toiminnalta. Ihmettelin ääneen moneen kertaan, että miten toinen voi ollakin niin söpö!






”Mitä, mä vaan jäähdyttelen minun häntää vesikipossa.”



Jukra! Miten iloiseksi tulinkaan tuosta pikkuisesta lumipallosta!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Outo ihastus

Koin tänä aamuna oudon ihastuksen, kun selailin nettikauppoja. Törmäsin nimittäin saksalaiseen naisten kansallispukuihin, jotka ovat minusta aivan mahtavia! Tahtoisin itselleni dirndl:n, joksi niitä kutsutaan! Kokosin Polyvoressa teille arvon lukijani lempi dirndlit! En tosin tiedä mitä dirndl on suomeksi, mutta sovitaan nyt, että se tarkoittaa kansallispukua naisille!




Huomaathan painaa nuolia kuvan sivuilta niin näet ihania mekkoja lisää!
Saksalaisia kansallispukuja näkee naisien päällä varsinkin Oktoberfestin olutfestivaalien aikaan! Mitäs sinä pidät näistä puvuista?

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Hassuja kohtaamisia

Tällä viikolla päätin, että minullahan on kivaa kesällä kaupungin sykkeessä. Olen lähtenyt, ulos joka aamu, mielessäni paikat missä voin käydä yksin. Olen myös koittanut, että kävisin eri paikoissa. Toissapäivänä kävin perinteisellä kirpputorikierroksella, eilen kävin elokuvissa ja tänään lähdin kohti museota, jossa olikin tänään vapaa pääsy. Joten kyllä yksin olostakin voi nauttia! Mutta hauskoja juttuja olen kokenut yksin kulkiessani. Tuiki tuntemattomat ihmiset tulevat juttelemaan ja kyselemään kuulumisia. Ja tänään sitten kohtasin kadulla ystävän, jota en ollut nähnyt kunnolla pitkään aikaan! Nämä kohtaamiset tekevät arjesta oikean seikkailun. Seuraavassa kuvia museoreissultani, kuvat ovat aika pikseli mössöä, sillä otin ne kännylläni, ja lasin läpi, mutta koitakkaa kestää!


Suloinen vanha nukkekoti. Tämän vieressä oli jylhä nukkekoti joka oli tehty kaappiin! Se oli upea, mutta onnistunutta kuvaa en saanut siitä lasin läpi valitettavasti otettua.


Lisää ihania vanhoja leluja.


Kappas, Barbiekin on jo päässyt museoon.


Entisajan koulun luokkahuone.


Makuukammari. Aivan ihana.


Upea 1800-luvun olohuone.


Hieno piippukokoelma.


Mahtava figuuri!


Mää haluan tuon raidallisen mekon! Voisko joku ommella minulle tuommoisen? Kiitos!


Tämä huone oli minusta jostain syystä pelottava.


Huoneen toinen puoli oli yhtä pelottava.


Minun ehdoton suosikkipaikka museosta oli tämä 70-luvun keittiö.

Mietin, että millaistahan olisi yöpyä tuolla museossa. Olisikohan sitä ihan peloissaan kaikista äänistä.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Luonto ja sen monet ihmetykset

Olin viime viikolla maalla ja vietin myös juhannuksen siellä perheen parissa. Tulin viime perjantaina takaisin kaupunkiin ja nyt minulla on kamala kaipuu takaisin maalle. Siellä näin kesällä sielu lepää. Ajattelinkin, että kunhan saan asioitua täällä kaupungissa niin palaan takaisin maalle. Seuraavassa kuvia, jotka otin maalta ja voin sanoa, siellä sitä elämää oli joka puolella.














Yhtä asiaa mietin, aivan kuin ötökät olisivat suurentuneet sitten lapsuudestani. Kuvaamani hämähäkin halkaisija oli noin 5 cm. Oletko sinä havainnut samaa arvon lukijani?

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails