My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

maanantai 31. elokuuta 2009

Séjour de rêve - Unelmien Olohuone


My Dream Living room
My Dream Living room by BellaGodiva on Polyvore.com

Innostuin suunnittelemaan Polyvoressa unelmieni olohuoneen yhden nurkan. Alkuperäinen seinän väri piti olla punainen, mutta hajamielisenä ja häilyvänä kaksosena päädyinkin keltaiseen seinän väriin. Tahdoin sohvatuoleiksi jotenkin yhtäläiset tuolit, jotka ovat kuitenkin eriparia. Täydelliset sohvatuolit löysin minulle uudesta nettiliikkestä Anthropologiesta. Tahdoin tuosta nurkkauksesta henkivän rakkauteni musiikkiin, kirjoihin, taiteeseen, itämaisuuteen, matkailuun ja tietenkiin meneeseen aikaan. Tauluiksi halusin Gustav Klimtin taideteoksia, nämä kaksi teosta sopivat mielestäni väreissään sisustukseen. Löysin sattumalta teksti "seinän", joka minusta on tämän olohuone nurkkauksen tehosteseinä. Minusta sen sanat ovat tuovat rauhallisuutta ympäristöön. Kellokin löytyi vahingossa ja sointuu hyvin kaikkiin väriin. Ihastuin siihen heti sen monivärikkyyden takia. Mitäs pidätte unelmieni olohuoneen yhdestä osasesta? Olohuoneseen en saannut mahduttettua sinne minun mielestäni kuuluvaa kattokruunua, mutta ei hätää tuon siitä kuvan tänne blogiini.


Tämä lamppu ei mahtunnut sitten millään Polyvoressa tekemääni olohuoneeseen, joten tässä se kuitenkin on ja tällaisen lampun voit itsellesi saada muun muassa täältä. Itse olen haaveillut tuollaisesta lampusta jo vuosia, mutta ei ole ollut vielä varaa ostaa sellaista.

Minkälainen on sinun unelmiesi olohuone? Onko se pelkistettyn tyylikäs? Vai kuuluuko siihen rohkeat värivalinnat?

Jimi Hendrix in a Rainbow


Polyvoressa suunnittelemani toinen t-paita. En ole ollut tyytyväinen mihinkään Jimi Hendrix naisten t-paitoihin. Joten päätin sitten itse suunnittella sellaisen. Mitäs pidätte?

La conclusion de la deuxième partie de joie

Oui tekemisen ilosta osa kaksi siis on kyseessä. Ajattelin vaan, että ranskan kielinen otsikko houkuttelee enemmän lukijoita. Tein tänään taas kaksi korua. Korvakorun ja kaulakorun. Taas käytin hajoneita koruja näihin. Kaulakorussa käytin jälleen kerran prikkaa, mutta nyt myös vanhaa ompelukoneen puolaa ja nappia. Joten vanhasta uutta. Jutun loppussa kuvia viime viikon farkku löydöstäni.


Kaulakoru, joka on ekologinen.


Korussa käytin vanhoja rikkouttuneita koruja sekä muuta härppäkkää. Mielestäni korusta tuli taas kerran muodikas, persoonallinen ja ekologinen. Pitäisitkö sinä kaulaukoruani? Mitä mieltä olet uudesta luomuksestani?


Tämä korvakoru syntyi vanhasta hajoneesta kaulanauhasta ja korvakorusta. Tätä ei ole kuin yksi, koska olen onnistunnut jälleen kerran umpeuttamaan toisen korvaereikäni. Mitäs mieltä tästä olette hyvät lukijani?


Nämä ihanat pillifarkkuni löytyivät viime viikolla kirpparilta viidellä eurolla. Huomaatkaa asusteeni, jotka ovat esiintyneet aikaisemmin blogissani. Paita on löytynnyt muutama vuosi sitten kirpparilta parilla eurolla.


Housut sopivat moneen tilanteeseen. Paidan ostin Kreetalta pari vuotta sitten ja kengät on kirpputorilöytö.

Mitäs piditte uusista luomistani koruista? Ja entä kirpputorilöydöistä?

Free your inside bird



Oih tänään on ollut erittäin väsynnyt päivä. Joten suunnittelin sitten polyvoressa kivan t-paidan. Mitäs pidät?

perjantai 28. elokuuta 2009

Hiukkasen taiteiden yöstä

Täällä Oulussa järjestettiin tuossa viime viikon torstaina Taiteden yö. Silloin tuli tietenkin pakkottava tarve lähteä katselemaan ystävien kanssa, mitä Oulun ympäristöön oli ripoteltu. Runoja löytyi, larppaajia, taidenäyttelyjä keskellä puistoa, ilmaisia banaaneja ja ilmainen pääsy museoon. Jossa tällä tytöllä meinasi sekottua pääte, 70-luvun huoneissa. 70-luvun keittiössä oli Aarikkan purkkeja enemmän, kun laki sallii ja toisessa 70-luvun huoneessa oli ihana pinkki herätyskello. Tuskaa oli katsella niitä esineitä, kun ei päässyt koskemaan tai ostamaan. Tosin haaveilin, että olisinpa töissä oppaana museossa, koska olen ollut muutama vuosi sitten oppaana kotipaikkakunnan museossa. Missä tunsin olevan läsnä historian kanssa. Ja ennen kaikkea minua hämmästytti se miten kaikki on pitännyt tehdä ennen itse. Noh, mutta takaisin taiteiden yöhön. Silloin tunsimme ystävien kanssa olevamme eläviä taideteoksia, kun ryntäsimme pizzeriaan, jossa sain taiteellisen inspiraation perin poikeavalla tavalla.



Luomani PuudeliKissa, joka sai hämmennykseen kaverini, ja sekä varmastikkin tarjoilijat, jotka korjasivat sen pois.



Selkeitä taitelijan retkuja!

Thank's Sanna For The Pics

tiistai 25. elokuuta 2009

Tekemisen ilosta

Etsiessäni netistä tänne blogiini ihania koruja, havahduin siihen, että voin itsekkin väkertää koruja. Tänään tein korun vanhoista rikki meneistä koruista sekä vanhasta pienestä kasetista, mihin olen joskus nauhoitellut haastatteluja.
Sain inspiraationi kasettikorusta, jonka löysin netistä, että tuollaisen voisin itsekkin tehdä. Toisen korun, taas tein kadulta löydetyistä mutterin kannoista, (en tiedä oikea nimeä niille) ja nauhasta, joka on lojunnut korulaatikossa käyttämättömänä. Ihanaa huomata, että osaa tehdä jotain, kun vaan rupeaa tekemään.


Vanhoista korun osista ja kasetista koottu koru, joka mielestäni on persoonallinen ja omalla tavallaan muodikas. Sopii hyvin, vaikka jollekin toimittajalle.




Yhtenäisemmäksi korun voisi saada vielä värjäämällä kasetin samanväriseksi, kuin lehtikin. Aluksi korussa, ei ollut muuta, kuin kasetti, mutta minusta se oli liian maskuulinen joten lisäsin siihen myös lehden niin sitä tuli enemmän naisellinen ja uniikimpi! Mitäs pidätte korustani?


Vanhoista mutterin kannoista tekemäni koru tuo minulle mieleen hiidenkirnut ja kalevalan mytologian.


Koru henkii historiaa jo senkin takia, että sen osat on löydetty kadulta.

Olen tyytyväinen itseeni, että olen blogini kautta löytännyt, outoa luovuutta itsestäni. En ole koskaan aiemmin tehnyt, vanhoista koruista uusia tai vanhoista tavaroista. Korujen tekoonkaan ei kovin paljoa tarvita. Hiukan hullua luovuutta ja pihdit! Pidän myöskin siitä, että itse tekemällä voi saada ainutlaatuisia ja oman itsensä näköisiä koruja. Mitäs pidätte minun aikaansaanoksistani?

maanantai 24. elokuuta 2009

Punamusta asukokonaisuus

Lehteen oli merkattu, että Oulun Kaupungin Teatterilla järjestetään kirpputori viikonloppuna. Tästä innoisani lähdin teatterille lauantaina hyvissä ajoin, jotta en joudu hirmuiseen ryysikseen. Pettymyksekseni havaitsinkin, että kyseessä ei ollut teatterin lavasteissa käytettyä esineistöä, vaan ihan työntekijöiden tuomia tavaroita ja vaateita. Koitin, kuitenkin vilkaista pöydät läpi löytyykö mitään kivaa. Mikään ei houkutellut, joten eksyin kirpparille jossa aina muutenkin käyn. Nyt sieltä löytyi ihana pallo kuosinen hame 6 eurolla, kivat punaiset kengät vaan kahdella eurolla ja mummolaukku myöskin kahdella eurolla. Mummolaukkua olenkin etsinnyt monta vuotta, mutta ei ole aiemmin tullut minun mielestäni täydellistä mummulaukkua eteeni, onneksi nyt tällä kertaa tuli!


En voinnut vastustaa pallohametta, joka on ihanan näköinen ja mukava myös päällä. Se käy hyvin vuosi sitten ostettun paidan kanssa.




Söpöt punaiset balleriinat, jotka sattuivat olemaan juuri oikean kokoiset. Täydentävät asukokonaisuuden.



Täydellinen mummolaukku, jonka joku on ostannut alunperin Lindexiltä.

Mitäs piditte löydöistäni? Itse tykkään kovasti, ne ovat juurikin minun tyylisiä.

perjantai 21. elokuuta 2009

Two A Like!

Minun on pakko matkia nyt Katjaa, joka oli tehnyt jutun omista julkkis kaksois-olennoistaan blogiin. Sillä miekin löysin oman, itse asiassa minun julkkishahmo on fiktiivinen! Nimittäin Rocky Horror Picture Shown Frank-N-Furter!


Ollaan ihan samixii!

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Villi koru



Koru kaulasanni on 80-luvulta. Löysin sen kerran Tampereen kirppikseltä. Se ei maksannut, kuin yhden euron, mutta minusta se on aivan upea!

Asioita lapsuudestani

Olen tässä jo kauan meinannut ottaa minun My Little Pony mukistani kuvan, mutta nyt vasta sain aikaiseksi. Löysin sen kerran Iisalmen kirpputorilta, mukaani se tarttui 80 centillä. Ei paha hinta. Minulla tosin kyllä jo oli ostaessani samanlainen muki, mutta en ole halunnut sitä viedä kotoa mihinkään, joten tarvitsin kämpille, oman My Little Pony mukin. Aamu on ihana aloittaa kahvin juonilla My Little Pony mukista. My Little Ponyt ovat olleet minulle tärkeitä leikkikaluja lapsena. Muistan aina jouluna, kun avasin pakettin, ja sieltä tuli My Little Pony, miten hyvälle se tuoksui. Toinen rakas asia minulle lapsena oli Maija Mehiläinen lastenohjelma. Kerran äitini kävi risteilyllä ja toi tuliaisena karkkeja, jotka oli laitettu Maija Mehiläis rasiaan, se on minulla kulkennut monta vuotta mukanani, minne olenkin ajautunnut asustelemaan.




Tärkeä muki minulle, muistuttaa lapsuudestani.


Mukihan on jo antiikkia!


Ja sen mehiläisen nimi oli Maijaa..

maanantai 17. elokuuta 2009

Maatuskoista satumaisiin olentoihin

Tehdessäni tänne maatuskoista juttun, eksyin suomalaiseen verkkokauppaan nimeltä GreenGaia. En voinnut vastustaa ihania laukkuja vaan päätin tilata itselleni yhden, mutta en tilannut maatuskalaukkua. Sen sijaan tilasin Teekutsut nimeä kantavan laukun, jonka Zakka kuosi oli suoraan, kuin Liisa Ihmemaasta. Laukku tuli minulle parin päivää maksun suorittamisen jälkeen. Se oli pakattu ihanasti tavalliseen kirjekuoreen, joka oli suljettu maatuskateipillä. Joten sain maatuskoja kuitenkin itselleni!



Miten olisin voinnut vastustaa näin söpöä laukkua?





Laukussa käytetty Zakka kangas on täynnä kivoja pikku yksityiskohtia!



Laukussa käytetty kangasnappi saa siitä entistä hertaisemman näköisen.




Lauku tuli kirjekuoressa, joka oli teipattu näin ihastuttavalla teipillä kiinni.

Tietoisku GreenGaiasta: GreenGaia tuotteet valmistetaan japanilaisesta Zakka-kankaasta käsityönä Suomessa. Suosittelen lämpimästi verkkokauppaan tutustumista, tuoteet lähtevät tulemaan heti maksun suorittamisen jälkeen, ja myyjä vastaa mielellään sähköpostilla kaikkiin kysymyksiin. Laukkujen hintaan on muuten jo laskettu postimaksu mukaan, joten laukut eivät ole ollenkaan pahanhintaisia.


Mitäs sinä tykkäät GreenGaian laukkusista?


Loppuun vielä esittely minun omasta maatuskasta, joka kulkee kaulassani, aina eri helmissä mielen ja vaateiden mukaan.



Maatuskaiseni ei halunnut tällä kertaa roikkua kaulassani, vaan kuvan aikaan se halusi poseerata, Taika kirjan päällä. Kauniit valkeat erikoisen muotoiset helmet sain lapsena kummiltani, ja ne ovat säilyneet tähän päivään saakka.

perjantai 14. elokuuta 2009

Kukille vettä kirjoittajalle ruusuja ja risuja

En tiedä mitä on tapahtunnut, mutta kukaan ei uskalla enää komentoida täällä. Kai juttuni ovat muodostuneet liian hajanaisiksi tai pelottavaksi, tai liian tyhjiksi joihin kenellekään ei ole enää mitään sanottavaa tai lisättävää. Lukijani reagoikaa ja kertokaa, että olette käyneet täällä! Minä tarvitsen sanomaa kuten kukat vettä kukkiakseen!!!

tiistai 11. elokuuta 2009

T-paitojen suunnittelua!

Seppälässä on menossa kilpailu, johon voi itse suunnitella T-paitoja! Minä tästä innostuuneena olen tehnyt sinne kilpailuun jo varmaan kymmenen T-paitaa. Suunnitelu on kivaa. Harmitus vaan, kun itsellä, ei ole kaikkia hienoja ohjelmia käytössä jotta voisi tehdä aivan täydellisiä T-paitoja. Kilpailun voittoon toki tähtään, mutta minulle on tullut jo hyvä mieli, kun on voinnut toteuttaa itseään ja omaa luovuutta. Vielä ei ole yhtään minun suunnitelemaa T-paitaa julkaistu sivuilla, joten ei voi käydä niitä vielä äänestämässä, mutta ilmoitan heti täällä, kun on! Onneksi on voinnut tallentaa koneelle suunnitelemiaan T-paitoja. Tässä niistä muutama!

Ensimmäinen paita, minkä suunnitelin kilpailuun! Käytin siinä vanhaa työtäni ja nimesinkin sen mukaan, eli EyeField. Tästä tuli mielestäni paras, sen yksinkertaisuuden ja hauskan idean vuoksi! Mitä tykkäät? Pukisitko sinä tämän päällesi?

Tässäkin T-paidassa olen käyttännyt omaa vanhaa työtäni. Nimesin T-paidan Wild:iksi, koska sitähän se on. Tämä saattaa olla liian hurja T-paidaksi, mutta kaikkea pitää kokeilla, ja tuoda uusia tuulia suunniteluun. Minua harmittaa, että kilpailussa on tähän menessä pärjänneet sellaiset T-paidat, jotka eivät ole oikein omaperäisiä vaan olen nähnyt saman kaltaisia T-paitoja ulkomaalaisissa nettikaupoissa myytävän. Tietenkin tulemme aina perässä muodissa täällä Suomessa.

Rock Rock! Rajuin T-paita ikinä. En muista enää sen nimeä, mutta pidän kovasti. Toimii myös valkoisena. Ja taas käytin vanhaa piirostani hyväksi tässä paidassa.


Harvemmin on tällaista toppia nähty!

Pidän tästäkin Loose Fit paidasta. Mielestäni kuvio sopii täydellisesti tällaiseen paitaan. Ja tässäkin käytin muuten vanhaa piirustani. Taisin käyttää kaikissa. Tässä vaan osa, kun joku ei jaksannut tallenella jokaista T-paitaa!

Mitäs mieltä olet suunnitelmistani T-paidoista? Pidätkö? Mielestäni olen onnistunnut todella hyvin. Harmi vaan, kun en kaikkia tajunnut tallentaa, mutta heti laitan linkkit tänne, jokaisesta paidastani, kunhan ne ekaksi hyväksytään sinne, niin voi käydä äänestämässä. Minusta t-paidoissani on uutta sekä vanhaa aistittavissa. Hiukan tosin poikeavat siitä mihin ollaan totuttu! Mutta nyt kaikki peukut pystyyn ja heti välittömästi äänestämään, kun saan ne linkkit noihin T-paitoihin! Wish me Luck!

ps. T-paitojen kuvioiden tekijäoikeudet minulla, joten toivon, että ilman lupaa, ette käyttäisi kuvioita. T-paita mallikuvat Seppälän.

Betsey Johnsonin Uusi laukku


Betsey Johnson
Fruit-Sation Satchel


Nylon fruit bag with metallic trimMagnetic snap closureInterior slide, zipper and cell phone pockets

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Ville Valoo, My Little Ponya



Paidan tarina. Olin Kuopirockissa menossa ostamaan Misfits paitaa, mutta paita kojussa kerottiin, että käteinen käy heillä ainoastaan, alueella voi käydä höyläämässä käteistä. Tämä tyttöhän kävi hakemassa käteistä, mutta matka oli pitkä takaisin ja vastaan tuli monta vaatekojua, yhteen kojuun erehdyin kävelemään sisään ja aloin tutkailla hassuja paitoja. Siellä ihmeellisten printti t-paitojen alta kurkistikin Punk Pony minua. Otin paidan heti kätösiini, sen enempää miettimättä ja ostin paidan itselleni. Sen jälkeen hymy paistoi naamallani koko illan.



Uskon muuten vahvasti, että Ville Valolla on pian päällänsä My Little Pony t-paita. Olen havainnut useaan otteeseen, että hän matkii jotenkin ihmeellisellä kongitiivisellä alitajuintaisella yhteydellään minua. Esimerkiksi viime kesällä löysin vihdoin ja viimein Pikku kakkosen t-paidan kirparilta yhdellä eurolla. Niin eiköhän Ville Valolla sitten Ruisrockissa tietenkin ollut Pikkukakkos T-paita. Ja tämä ei ole ainoa stoori.



Ville Valo viime vuoden Ruirockissa ja sieltähän se Pikkukakkos T-paita takin alta tirkistelee!

Copyright Of The Photo by BellaGodiva




En ala piirtelee hiekkaan alan muotoilee. Nuo raitahousut on Henkka Maukkan ja löytyivät kirpparilta kolmella eurolla.

Kysely teille hyvät lukijat

Onko minun blogini alkannut mennä liian materialistiseen suuntaan ? Kaipaatko enemmän sisältöä, tietoa juttuihini? Haluaisitko, että kertoisin enemmän yhteiskunnan tilasta, kun mainostaisin toisten tekemää taidetta, krääsää täällä? Mitä haluavat tämän blogin jatkossa olevan ? Mitä mieltä olet blogistani? Onko tässä mitään innoitavaa? Kannaataako tätä jatkaa? Kyselenkö jo liikaa?

Turhia aivoituksia, mutta julkaistaan nyt silti

Huomasin tässä, että aluksi blogissani teittitelen lukijoitani. Ja sitten ilman varoitusta loppuun alankin sinutella. Kai luulen, että olen jo lämmittellyt kaikkia tarpeeki. Hmn. Tämä vaivaa minun pientä päätettä.

Robotit valoittivat Blogini!

DollyDaggerissa on kaikkee. Siellä on mahtavia David Bowie t-paitoja, siellä on ihan yli supersöpöjä koruja, siellä on retro meininki ja ennen kaikkea siellä on ROBOTTEJA! YleTeemalta tuli tuossa joku ilta muuten dokumentti Astroboystä ja siitä, kuinka japanilaiset ovat edelläkävijöitä robotteissa ja aivan innoissaan rakentamassa robotteja. Siellä oli tehty jo ihmisen näköisiä robotteja. He voivat olla jo keskuudessamme. Joten minut on varmasti aivopesty selkeästi median välityksellä tykkäämään roboteista, kun niin innoissaan niistä hehkutan täällä! DollyDaggerin robotit muistuvat enemmän kylläkin 60-luvun SciFi leffojen robotteja, kun mitään pelottavia ihmisrobotteja. Ne onkin tehty aikuisille keräilytarkoitukseen, että niillä ei saa lapset leikkiä. Voivathan tosin aikuisetkin niillä leikkiä. Tämä herättää taas monta kysymystä. Mutta tässä teille halattavat keräilyrobotit.

Kromi planeetan, mustan planeetan ja punaisen planeetan robotit hurmaavat. Yhden tuollaisen voi saada itselleen 18 punnan hinnalla kökkötämään hyllyn reunalle ja sitten yöllä vaan pitäisi kurkkia koko ajan peiton alta, että käveleekö se pitkin kämppää ja suunniteleeko se murhaavan omistajansa. Huh!


Robotti rakkautta havaittavissa selkeästi tässä kolmikossa. Sparkling Miken saa kotiinsa 17 punnan hinnalla, kun taas hänen vieressään olevalla sinisestä (keskellä siis) robotista saa maksaa 29 puntaa. Ja psykedeelisemmän Intergalactic robottin saa 15 punnalla.

Robotit löytyvät DollyDaggerin kaupasta.


Mitä mielikuvia robotit herättävät sinussa? Pelon, inhon tunteita? vai tulevaisuuden pelastajat, jotka voi laittaa vaikka palavaan taloon pelastamaan ihmisiä? Mitäs tykkäät noista keräilyroborteista? Onko sinulla lempi robottia? Minusta hauskin robotti esintyy Star Wars leffoissa ja hänhän on R2-D2.

lauantai 8. elokuuta 2009

Boys keep swinging

Kelpais varmaan mullekin. Nämä kollit saavat tämän kissan sanomaan Miau!


Johnny Depp, David Bowie ja Ville Valo

Some Wicked Dresses and Shoes From eBay

Jotenkin eksyin Ebayn vaate-osastolle, löysin mitä upeampia mekkoja ja kenkiä! Tässä parhaimmat.


80-luvun raju bilemekko. Alice Designsin käsi-alaa. Alkuperäiskuva ja muut mekkoa koskevat tiedot löytyy täältä.



Tämä 50-lukulainen retro mekko passaa melkein jokaiseen juhlaan, on se niin upea. Enemmän tietoa ja kuvia löydät täältä.



"Put on your red shoes and dance the blues." Yhdyn David Bowien sanoihin. Nämä retrokengät sopii muuten molempiin yllä oleviin mekkoihin! Kengät löytyy täältä.



Loppuun vielä katumuodin edelläkävijän Jeantrixin Ballerinan mekko, joka jää varmasti mieleen mansikoineen. Mekon tiedot löytyy täältä.

Mikä on suosikkimekkosi näistä? Pistäisitkö 80-luvun mekkoa päällesi, vai onko se liian 80-lukua? Ja tuleeko ostettua Ebaysta tavaraa?

perjantai 7. elokuuta 2009

Free As A Bird

Hivelsin muuten tänään Led Zeppelinin IV levyä. Alkuperäispainosta. Oli liian kallis vaan minun budjettille. Kirpparilta sen sijaan lähti mukaan kaksi ihanaa lintu kaulakorua hintaan 2,50e ja kaksi My Little Ponya 1eurolla. Ne minä annan kummityttölle. Plus nyt laitan kuvan korteista, jotka löysin eilen eräästä erikoisliikestä.



Kivat lintukorut. Nämä ajattelin yhdistää, plus yhden hajoneen korun ja maatuskan.


Pienet ja suloiset My Little Ponyt.


Kivat kortit sisustukseen. Ihana Prince.

torstai 6. elokuuta 2009

Kirje Teille Hyvät Suurten Yritysten Herrat!

Sain mielestäni erittäin hyvän idean, en tosin tiedä, että käytättekö jo ideaa, mutta kerron sen silti. Oletteko ajattelleet, että voisitte esim uusien vaateiden sijaan tuoda myyntiin vaateita, joihin käytetty kangas on vanhoista vaateista? Minun mielestäni tuottamme nimmittäin yli kulutuksen vaateita, ja muutakin kuten eletkroniikkaa. Joten miksi, ette suuryritykset ole oivaltaneet kierrätystä? Kierättätehän muotia, muutenkin, esim aina vanhat vuosikymmenet näkyvät muodissa, niin miksei samantien voisi ottaa suoraan vanhat vaateet kirpiksiltä ja uudistaa niitä. Tiedän toki, että pienet yritykset ovat löytäneet tämän, mutta miten on suuryritykset? Eikö tämä ole oiva markinointikikka? On tietenkin osa-alueita joissa käytätte kierätystä hyväksenne, mutta eikö sitä voisi laajentaa esimerkiksi vaateteollisuuttteen ja huonekalu? hmn. Ajattelin vain.

Lovely Beth

Gossipin keulahahmo Beth Ditto, on elävä todiste siitä ettei tarvitse olla langanlaiha menestyäkseen. Kun on sinut itsensä kanssa voi valoittaa koko maailman!


Lovely Beth Ditto. Alkuperäinen kuva peräisin Gossipin virallisilta MySpace sivustolta.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails