My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Odottamattomat Oluset

Iisalmessa järjestetään perinteisesti kesällä aina Oluset, ja minun piti lähteä taas katsomaan tätä Savolaisten olutjuhlaa. Oluset sai nyt huonoa julkisuutta, mm siitä, että Apulannan parta-Samia heitettiin olut-tuoppisella. Julmaa toimintaa. Itsekkin sain ennen tuota tapahtumaa, tölkkistä päähäni, ja melkein tuopista. En ymmärrä miksi koko keikka-alueella, saa kanniskella noita lasisia Oluttuoppeja. Telttaan ne tulisi jättää. Järjestys kusi siinä mielessä, etten nähnyt järkkäreitä lähistöllä jolle olisin voinnut huutaa, että tuoppeja nakkeellaan päälle.
Tätä pientä episoodia lukuunottamatta Oluset olivat muuten perinteiset. Bändit kyllä saavat kyllä kaikki täydet pisteet, jotekin tuntui, että kaikki soittivat täydellä energialla ja sydämmestä.
Ismo Alanko Teholla on aivan mahtava! Kaksi miestä ja mikä meno. Ismo oli nyt jotenkin enemmän yhteydessä yleisöön, kun mitä olen aiemmin hänet nähnyt. Loistavaa.
Apulanta oli taas kerran kertakaikkisen upea! Ja otti yleisönsä kyllä haltuunsa. Pmmpn tyttöjen ääretön energia ja kiroilumäärä ihmetytti. Suloista oli, että Pmmp:n Mira hyppäsi lavalta laulattamaan yleisöä. Varmasti ikimuistoinen hetki heille, jotka pääsivät mikin eteen. Popedan keikkaa en hirveänä seurannut itse, mutta hyvin sekin näytti ottavan yleisön haltuun. Ja heitä pidetäänkin suomessa jonkilaisena kulttibändinä.

Olusten eka päivän asukokonaisuus oli aika goottihenkinen.



Koko asukokonaisuuteni.



Mahtava Ismo Alanko.



Tämä poika soitti kyllä tunteella.



Toisen Päivän asukokonaisuus. Harmi kun tässä eivät näy upeat sukkahousuni kuviointi joka oli vaan toisessa jalassa.



Olutteltassa haahuilessani bongasin maailman upeimmat lasit. Tulee mieleen kylläkin Jusu Lounela. Vai mitä?



Pmmp:n ihanan rääväsuiset tytöt.



"Laula Paula meille laulu".



"Miraa pissatti taas".

Pmmp:n rumppalipoika Heikki.


Tämä on aina yhtä kaunista katsottavaa festareilla. Joskus ei vaan jaksa jonnottaa pajamajoille. Pajamajat aivan vieressä siis.

Photos By BellaGodiva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails