My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unimaailma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unimaailma. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. tammikuuta 2012

Unien kiehtova maailma

En ala tulkitsemaan tässä postauksessa unia. Tahdon vain kertoa viimeöisen uneni teille arvon lukijani!

Näin viime yönä monta unta, mutta parhaiten mieleeni jäi, uni David Bowiesta. Tapasin David Bowien ystäväni häissä. Hän oli unessani 66 vuotta vanha. Hän oli unessani aivan uskomaton persoona, kujeileva ja eloisa. Ystävystyimme heti unessani. Meille muodostui joku sanaton side. Unessa David Bowie kulki upeilla naisten vihreillä korkokengillä. Joiden korot oli kaiverrettu puusta. Poistuimme ystäväni häistä. Lähdimme ulos. Aluksi unessa olimme Suomessa ja sitten yhtäkkiä ulkomailla. Tahdoin, ottaa kuvan minusta ja David Bowiesta omalla kamerallani, mutta David halusi ottaa kuvan omalla uudella upealla digi-järjestelmäkameralla, jonka hän kaiveli esiin isosta uudesta paketti-autostaan. Kaikki oli uutta ja hienoa David Bowiella!

Myöhemmin menimme takaisin sisälle. Jossa David Bowielle oli sisustettu oma vierashuone. Huoneen joka nurkassa oli helmiverhoja. Kaiken kaikkiaan neljät helmiverhot. Helmiverhoista kolmet olivat valkeat, mutta yhdet oli sateenkaaren väriset, jotka loistivat nurkassa outoa valoa. David Bowie käytti mielialalääkkeitä, hurjasta nuoruudesta johtuen. Paljon oli asioita, jotka oli jäänyt käsittelemättä. Hän väsähti henkisesti unessani ja pyysi minua antamaan hänelle päivän lääkkeet, joita oli paljon. Kaikki hänen lääkkeensä olivat värikkäitä ja ne olivat pikku eläinten muotoisia. Kuten lastenleluja. Annoin hänelle lääkkeet. Sitten hän meni makaamaan sängylle peiton alle, koska tunsi olonsa kipeäksi.

Pian hänen seuraan istui vanha rouva, joka alkoi keskustella hänen kanssaan nuoruudestaan. Rouva hävisi yhtä nopeasti mitä oli saapunut uneeni. Hän jätti David Bowien sängyllä olevan yöpöydän laatikon hiukan raolleen. Minun oli pakko kurkistaa sisälle. Sisällä oli kuva David Bowiesta nuorena, Ziggy Stardust aikoihin otettu. Sen jälkeen David Bowie alkoi jutella kanssani. Hän kertoi minulle, että jos olisi tavannut minut nuorena, hän ei olisi ymmärtänyt minua lainkaan ja ehkä olisi jopa pelännyt minua. Hänen mielestään olisin ollut liian eloisa hänen makuunsa. Hän jatkoi, että hänestä tuntuu nyt, että hän vaan rakastaa minun omanlaista persoonaani. Juuri sen takia mitä olen. Ja, oli hyvä, että tapasimme vasta nyt, kun hän on 66 vuotta. Iässä jossa hän oli nähnyt, niin paljon ja kasvanut henkisesti kypsäksi. Se lämmitti minua paljon, koska tiesin unessani tasan tarkkaan mitä hän tarkoitti.

Postaukseni loppuun tietenkin David Bowien musiikkia!


sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Niihän ne saatana väittää

että kukkakuviot on taas muodissa. Sellaiset, mitä käytettiin 80-luvulla ja 90-luvulla. Minä, yleensä ajattelen, että en lähde mihinkään muotijuttuihin mukaan, mutta niinhän siinä taas kävi, että huomaan haaveilevani vaatekaapista, joka oikein pursuaa kukkamekoista ja kukka kuosisista puseroista. Miten tässä taas pääsi käymään näin. Ovelia ovat nuo muoti suunnittelijat, kun he vaikuttavat meidän tavallisten ihmisten mieliin, ja ilman, että tajuamme sitä edes. Noh mutta olkoot tässä teille annos kukkakuosia!



Mitä enemmän kukkia sitä parempi vai mitä rakkaat lukijani? Näin muuten viime yönä outoa, unta jossa olin linja-autossa. Siinä oli hirveenä matka-oppaita. Tietääkseni, en ole tekemässä lähiaikoina mitään suurempia reissuja, enkä nyt jaksannut ottaa selville, mitä matkustaminen tarkoittaa. Kertokaa toki tulkintanne uneleni.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails