My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoes. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Viinirypäle kengät

Kerää kaapistasi muovikukkaset ja tee niistä kaunis kimppu ja laita ne kiinni kenkiisi, näin saat itsellesi kengät, jotka muistuttavat uusimpia Dan Sullivanin suunnittelemia kenkiä Irregular Choisella. Muoviset viinirypäleet ja verhojen tupsut kelpaavat myös!




Mitä sinä pidät Dan Sullivanin Irregular Choisen suunnittelemista kengistä? Aiotko tuunata omat kenkäsi kesän kukkasilla?

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Epätavalliset askeleet

Huh tänään on ollut, oikea seikkailujen päivä, mutta ajattelin kertoa siitä täällä blogissani, joko huomenna tai ylihuomenna kuvien kera, kuhan saan hiukset ojennukseen. Huomenna menen siis kampaajalle! Mutta tämän päivän postaukseen! Olen mennyt aivan sekaisin Irregular Choicen kengistä, jotka ovat kuin pieniä taideteoksia jaloille. Itse en kyllä omista yksiäkään, koska lähtöhinta niillä on 85euroa ja siitä sitten vaan ylöspäin. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin niitä tulisi vastaan huokealla.
Kenkämerkistä Irregular Choicesta sen verran, että kyseessä on englantilainen kenkämerkki, jonka suunnittelijana toimii Danny Sullivan. Suunnittelija on lestien asiantuntija, (mitä olen lukenut), joten erikoisista koroista ei pitäisi olla haittaa jaloille, vaan niihin on luotu oikeanlainen tasapaino.
Irregular Choice ei ole niinkään trendimerkki vaan se on pyrkinyt jättämään omanlaisen jalanjäljen kenkien maailmaan missä se minusta onnistuu! Toivottavasti vielä jonain päivänä omistaisin yhdet Irregular Choicen kengät!



Voisin ottaa melkein kaikki Irregular Choicen kengät on ne niin hienoja! Mitä mieltä sinä olet Irregular Choisen kengistä?

Ja sitten toiseen asiaan. Kanye West on suunnitellut uskomattomat helmikirjaillut kengät Giuseppe Zanotille. Tosin jos ymmärsin oikein, kengät ovat syntyneet Giuseppen ja Kanye Westin yhteistyöstä. Upeista helmikoristeluista kengistä joutuu pulittamaan sellaiset 4505 euroa, joten eivät taida ihan, joka tytön kengät olla. Ehkä Kanye West onkin suunnittelut ne naiselleen! Kuka tietää?



Uskomattomat kengät vai mitä? Osaisikohan noilla kävellä?
Huom. Kuvia voit selata eteenpäin kuvan oikealla puolella olevalla nuolella!


Loppuun Kanye Westin musaa!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Rakkaudesta kauniisiin asusteisiin

Fashion



Kyllä voisin käyttää näitä asusteita pikkujouluissa ja muissa kekkereissä! Entäs sinä?
Menitkö muuten naimisiin tänään ? 11.11.2011?

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Shoes ruined my life

Niinpä niin. Joskus sitä huomaa, että komero on täynnä kenkiä. Kai se johtu siitä, että on sinkku. En ymmärrä miksi se olisi syy. Ehkä se johtuu, että rakastan jalkojani! Ja tykkään hemmottella niitä silloin tällöin koroilla! Who Knows?!? Tai sitten, että minä vaan olen kenkäholisti!


Ai että on nättiä ja helmee. Ihan jalat menee säkkyrään, kun tätä kuvaa katsoo. Eikä ne edes ole tuossa vielä kaikki. Punastelee ja räpsyttelee silmiä. Suurin osa kengistä kirppareilta!

Iltatuunailin

Viime viikolla ostin kirpparilta kivat pääkallorusettisysteemit. Tiesin, heti mihin ne käyttäisin. Minun tavallisiin mustiin balleriinoihini. Eli pikaliimaa kehiin ja balleriinan kärkeen tiukkasti pääkallot kiinni! Sain itselleni kunnon asennekengät! Ja pienellä vaivalla.


Niin tavalliset balleriinat. Jotainhan ne kaipaa!


Noh pääkallot tietty! Tuommoset niistä tuli! PUNK ROCK balleriinat! Minulla on omat asenne kengät jotka ihan itse koristelin! Ajattelin tehdä vielä rusettien päähän parit langan pistot jotta pysyvät varmasti kengissäni. What do ya think? ROCK OR POP?


Ai niin unohdin kertoa, että viime viikolla postiluukusta tulivat nämä kivat palkintoiset Niwinan Ponimaailmasta!
Kiitos ja öitä rakkaat lukijani, vaikka mie kyllä jäänkin vielä hengailee tänne netin ihmeellisen maailmaan!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Bordello Shoes

Ostinpa sitten perjantaina itselleni uudet korkkarit ja mekon! Korkkarit kantavat merkkiä Bordello ja niitä voi ostaa itselleen Morticiasta. Mutta mie ostin ne itselleni kirpparilta samoin, kuten mekkoni, jonka alkuperä taas on Hennes & Mauritzin Divided.


Omg Those Shoes Got to have them. Kengät ei ainoastaan näytä hyviltä jaloissa vaan ne myös tuntuu!


Mielestäni mekkoni on kivan tyttömäinen tuulahdus menneestä! Mekko on myös juhlava, asiallinen ja passaa niin arkeen, kuin bileisiin. Mitäs pidit hankinnoistani? Minä rakastan minun uusia kenkiäni!

perjantai 29. lokakuuta 2010

Sexy Shoes

Näissä kengissä kuka tahansa tuntee olonsa seksikkääksi!



Mikä on sinun suosikisi? Ja pidätkö yleensä korkokenkiä?

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Put On Your Red Shoes and dance the blues

David Bowien biisi Let's Dance inspiroi minua niin paljon, että päädin luoda bilevaatetus setin Polyvoressa. Siihen tuli Christian Louboutin punamustat kengät, hiukan rokahtava ja kahdeksankymmentä luvun mieleen tuova Temperley Londonin mekko, laukku on Donna Karanin suunnittelema ja kaikki nämä upeudet kasaa yhteen 13 euron tyttömäinen vyö.


Put On Your Red Shoes..


Mitäs mieltä olet hurjasta punamustasta bilevaate tyylistä? Pistäisitkö sinä nämä kuteet näin päällesi juhliin?

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Pienet karvaiset jalkani...

haluaisivat tunkeutua Tove Janssonin ja Per Emanuelssonin suunnitelemiin rajuihin riimu kenkiin. Jotka pompsahtivat netistä sattumalta silmieni eteen. En tiedä, mikä niissä vaikuttaa. Niiden rock, punk henkisyys vai se, että ne varmasti sattutaisivat jalkojani. Olenko siis jonkin sortin sadomasokisti? Ihaillessani kenkiä ne herättävät minussa ihmetystä, sillä Tove Janssonhan on kirjailija joka loi sellaiset satu-olennot, kuin muumit. Onko kyseessä sama Tove Jansson? Jos joku tietää kertokoot sen täällä. Upeat kengät, kuitenkin ovat. Ja ruotsalaisista suunnitelijoista on kyse.
Uskomattomat kengät, niin rajut ja kuitenkin samaan aikaan todella kauniit.

Muumit ovat kaukana näistä kengistä.

Kuvien alkuperät löytyvät täältä ja täältä.

Mitä tuntemuksia sinun jaloissasi syntyy katsoessasi näitä komistuksia?

torstai 3. syyskuuta 2009

Shoes My Lovers

Kaipaan villeyttä, räväkkyyttä, yliampuvuutta muotiin, siihen nämä kengät pystyvät!

Shoes my lovers
Shoes my lovers by BellaGodiva featuring Giuseppe Zanotti shoes

Nicholas Kirkwood, Diego Dolcini, Giuseppe Zanotti, Pierre Hardy, Georigina Goodman,ja Viktor & Rolf saavat varmasti monet naiset haukkomaan henkeään upeilla kengillään, minut mukaan lukien. Tässä kollaasi näiden suunnittelijoiden kengistä, joissa on ripaus mielestäni tähtipölyä. Luulen, että nämä kengät saavat David Bowiessa palauttamaan Ziggy Stardustin takaisin maahan. Epäkäyttännöllisiä, kalliitta, mutta silti niin kauniita, kuin pieniä taideteoksia, joihin saakin upottaa aikamoisen rahamäärän. Johnny Depp ja Brad Pitt jättäkää vaimonne ja ottakkaa minut, jotta voisin ostaa teidän tienaamilla rahoillanne itselleni kenkiä.



David Bowiellakin menee sormi suuhun näiden kenkien edessä, ja suusta kuuluu vaisu Oh sananen, josta voi kuulla kaipuutta Ziggy Stardustin aikakauteen.

David Bowien kuva japanilaisen Masayoshi Sukitan ottama.

Suosittelen kuuntelemaan David Bowien Let's Dance biisin, jossa kehotettaan laittamaan jalkaan punaiset kengät. Tosin kollaasissani, ei ole yhtään punaista kenkää, But who cares!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails