My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

maanantai 9. tammikuuta 2012

Yöttömät yöt ja taivaltamattomat taipaleet

Uni ei tule simmuun näin täysikuun aikana. Tosin enpä huomannut, että aika livahti ohitseni huomaamatta takavasemmalta salakavalasti oikealle.
Päätin tehdä, kunnon zombie vampyyri meikin itselleni, blondin peruukin kera. Onnistuin luomaan jotain aivan toista. En tiedä mitä, mutta tavoitettani meikkaukseni ei tällä kertaa täyttänyt. Otin, kuitenkin meikistä miljoona kuvaa, joista käytin kolmea. Hm. Huokaus. Ei aina voi onnistua. Kauhukseni vielä havaitsin kuvista, että joulun aikana syömät herkut olivat pyöristäneet kasvojani takaisin entisiin mittoihin. Eli pitäisi ruveta urakalla harrastamaan liikuntaa. Ainakin kävelyä, lempiurheiluani. Voisin kävellä, vaikka minne. Ainoa pulma on lähteminen. Eli pitäisi vaan saada lähdettyä! Mitäs minä, tässä höpötän tämän kummempia. Nukkumaan joutaisin mennä. Hyviä öitä rakkaat lukijani ja huomenta niille, jotka aamutuimaan jaksavat tämän pienen höpinäni lukea!




Matame BellaGodiva.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Raksuttavaiset aivoitukset

Vuosi on alkannut varsin rauhallisesti, tällä tyttösellä. Paljon olen kerennyt kiertelemään kuitenkin kirpputoreja. Viime viikolla kävin Torniossa ystävääni katsastamassa. Tornion kirppareilta löysin vanhoja koruja, sekä kaksi ihanaa nukkekodin keinuhevosta joista ajattelin tehdä koruja. Keinoa en ole vielä keksinnyt, sillä ne ovat metallia. Vinkkejä otetaan vastaan!
Sain ystävältäni myöhäisen joululahjan, rasiallisen värikkäitä lasikiviä. Ajattelin käyttää niitä joko koruihin tai sitten tuunaan jotain muuta. Oulun kirppareilta löysin kirjoja ja lusikoita.
Mielenkiintoisin kirjalöytö, minulle oli Haapakummun Anna-Marista kertova kirja. Haapakummun Anna-Mari on lähtöisin minun kotipaikkakunnaltani Kiuruvedeltä. Hän oli kansaparantaja ja selvännäkijä! Innolla odotan pääseväni kirjan kimppuun, mutta ensin minun on luettava Sarah Canaryn Salaisuus kirja loppuun. Ai niin ja tänään kämppikseni lahjoitti minulle kasan vanhoja rikkinäisiä koruja, joita voin käyttää tuunauksissani. Tänä vuonna, ei tule ainakaan olemaan tylsää!




Nämä ihanat pienet keinuhevoset löysin Tornion Vaarin vintti kirpputorilta.


Taianomaiset värikkäät lasikivet sain ystävältäni joululahjaksi.


Pieni pilkahdus rikkinäisestä korusta, jonka sain kämppikseltäni.


Haapakummun Anna-Mari kansanparantaja ja selvänäkijä. Aikoinaan ihmiset hakeutuivat Anna-Marin luo, kun tavan lääketiede ei autannut vaivoihin. Tästä kirjasta tulen varmasti kertomaan lisää blogissani, kunhan tutustun siihen paremmin.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulun pieniä luovuuspyrähdyksiä

Mikä lie, heti, kun saatin joulu pois alta, alkoi luovuus kukkimaan. Suunnittelin tänään itselleni korun vanhoista hajoneista ketjuista. Koruuni tein riipuksen vanhasta lavuaarin ritilästä ja nappista.

Asiasta toiseen. Miten rakas lukijani, sinun joulun aikasi on mennyt? Toiko pukki paljon lahjoja?

Minä olin ilmeisesti tänä vuonna erityisen kiltti, sillä sain pukilta pinkin kannettavan tietokoneen, sekä uuden kännykkän kosketusnäytöllä. Niissä riittä opettelemista, sillä en edes muista milloin olisin aivan uuden kännykkän viimeksi saannut. Nykyäänhän tunnetusti puran vanhoja puhelimia ja teen niistä jotain muuta, kuten puhelinlaukkuja!



Tuunamani koru. Mitäs pidät korusta? Valitettavasti se ei näissä kuvissa pääse kunnolla oikeuksiinsa, sillä jouduin ottamaan iskän kameralla kuvat, sillä oman kamerani piuhat jäivät parinsadan kilometrin päähän.

torstai 1. joulukuuta 2011

Hetken aikaa blondina

Pidin itselleni eilen pienen muuttumisleikin. Sain ystävältäni eilen blondin perukin. Joten päätin laittautua oikein viimeisen päälle. Ja muutokseni punapäästä blondiksi sai yllättävän vastaanoton. Todella monet ihastelivat lookiani ja minua verrattiin jopa Bridget Bardottiin täällä internetin ihmeellisessä maailmassa. Kummasta lookistani sinä rakas lukijani pidät enemmän? Tyttömäisestä punapäästä vai naisellisesta blondista?



Minä punapäänä




Ja minä blondina. Kumpi on sinun suosikkisi ?

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Punk tyylinen puhelinlaukku

Vielä yksi puhelinlaukku.. Tällä kertaa punk niitti iltalaukku. Käytin taas vanhaa ericssonin puhelinta ja vanhaa iltalaukkua sekä niittejä laukun teossa. Ja tällaista jälkeä tuli.





Punkattu puhelinlaukkunen. Mitä mieltä olet tästä puhelinlaukusta?
Copyright of pics @ BellaGodiva

maanantai 14. marraskuuta 2011

KERMAKAKKU MEKKO

Minäkin tahdon vielä jonakin päivänä pukeuttua kermakakkumekkoon! Siis sellaiseen jossa on ihan uskomattomasti röyhelöitä ja kaikkea härpäkettä, mutta tyylikkääseen sellaiseen!

Desires


Kermaisissa unelmissa ja haavekuvissa. Taustalla soi Pink Floydin Atom Heart Mother levy. Ja muuten ulkona taitaa tuulla aika kovasti, kun tuntuu, että joku tulee kohta ikkunasta läpi ja minä olen kuitenkin kerrostalossa toisessa kerroksessa asuva yksilö.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Rakkaudesta kauniisiin asusteisiin

Fashion



Kyllä voisin käyttää näitä asusteita pikkujouluissa ja muissa kekkereissä! Entäs sinä?
Menitkö muuten naimisiin tänään ? 11.11.2011?

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails