My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jewelry. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jewelry. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tuunattu rannekoru

Innostuin jälleen tuunaamaan korun itselleni. Tällä kertaa tein rannekorun vanhasta hiussoljesta. Käytin siihen jostain riipuksesta jäänyttä nahkaista narua, sekä vanhasta purkautuneesta vyöstä muutama helmeä. Rannekorusta tuli hyvin simppeli. Minusta rannekoru on ihanan boheemi ja hippimäinen. Joten sopii kesään. Nythän on paljon tullut boheemisuutta ja hippimäisyyttä muotiinkin.


Tällaisen rannekorun loin vanhasta hiussoljesta! Mitäs pidät rannekorusta?

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Alpakkalusikan uusi muoto

No niin nyt on tuunattu taas lusikoista uusi koru! Yhdestä niistä alpakkalusikoista, joista kerroin aiemmin blogissani. Koru sai uuden omistajankin sillä annoin sen ystävälleni 30-vuotis lahjaksi. Ystäväni kertoi, että siitä tuli nostalginen fiilis, koska hänen kotonaan on ollut ruusupää lusikoita. Minusta oli hassua, kun hän rupesi pohtimaan, että ketkä kaikki ovat lusikkakorua käyttäneet silloin vielä, kun se on ollut lusikka.



Tällainen lusikkakoru alpakkalusikasta tuli! Kullan värinen lehti rikkoutuneesta korusta. Mitäs mieltä sinä olet ystäväni saamasta korusta?

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Iltapuuhat

Ilta tuunailin jälleen kerran! Tällä kertaa rakensin minun violetille norsuriipukseni ympärille kaulakorun. Kaulakorun tekemiseen käytin jälleen kerran vanhoista korvakoruista saadut osat, mihin kuuluivat, muun muassa ketjut ja helmet.




Lähtötilanne oli tämä. Näistä tavaroista päätin ruveta rakentamaan kaulakorua.



Lopputulos. Mitäs pidät uusimasta tuunatusta korustani? Taustalla muuten yksi kartoista, jonka löysin tänään kirpparilta. Siitäkin tuunailen vielä joku päivä jotain kivaa.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Alpakan taikaa

Tänään kävin jälleen kirpparilla. Ja löysin alpakkalusikoita. Myyjä osasi kertoa, että ne ovat 40- luvulta peräisin. Hienoa lusikoissa on vielä se, että ne ovat ruusupää lusikoita! Saan tehtyä kauniita lusikkakoruja, kunhan pääsen maalla käymään, kunnon työkalujen luokse.



Ihania ruusunpäälusikoita vai mitä?

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Broken past, new future

Jatkoa edelliselle postaukselle. Toisesta korvakorusta, päätin tehdä erilaisen riipuksen. Minulla on minun tuunaus boxissani jemmassa kaikenlaista pientä krääsää, kuten kellonviisareita. Vihdoin sain niille käyttötarkoituksen! Päätin liittää ne yhteen rikkoutuneen korvakorun kanssa.



Mitäs pidät tästä korusta?

Rikkoutuneiden korujen uusi elämä

Tervehdys. Heräsin jälleen pakkasen aiheuttamasta kaamoksesta. Sain tänään tehtyä taas uuden korun. Tällä kertaa käytin hajonneita korvakoruja riipuksen teossa, ja ketjunkin, tein rikkinäisestä rannekorusta. Sinisen osan koruuni sain kämppikseltä. Ja rikkinäinen kellokorvakoru on kulkenut mukanani lapsuudesta saakka.




Semmoinen kaulakoru tällä kertaa. Mitäs mieltä olet tästä korusta?

perjantai 13. tammikuuta 2012

Lusikoimalla maailmalle

Vääntelinpäs taas lusikkakorun.



Avain ja lukko kämppikseltä saadusta rikkinäisestä korusta. Ja tausta on tietenkin lusikasta!

maanantai 9. tammikuuta 2012

Ring, Ring

Mikä lie minua viiraa, mutta menen nykyään sekaisin vanhoista puhelimista. Tai no ei oikeastaan pelkistä puhelimista, vaan pidän jutuista joissa puhelimia on. Blogissani olen tuonut esille sen, että tykkään puhelinlaukuista ja varsinkin niiden tekemisistä. Uusin villitykseni tuntuu olevan puhelin korut! Löysin DollyDagger sivustolta, ihanan puhelin sormuksen, jonka lisäsin muuten fashiolistaan. Fashiolistan kautta sen ovat löytäneet monet muutkin. Taidan todella kaivata vanhoja kunnon lankapuhelimia. Tai sitten vaan haikailen menneisyyden perään, ken tietää.

Untitled

Untitled (clipped to polyvore.com)

Ihanan pieni, puhelinsormus. Mitä tunteita sormus sinussa herättää?


Tähän loppuun sopii oivasti Abban Ring, Ring kappale!



sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Raksuttavaiset aivoitukset

Vuosi on alkannut varsin rauhallisesti, tällä tyttösellä. Paljon olen kerennyt kiertelemään kuitenkin kirpputoreja. Viime viikolla kävin Torniossa ystävääni katsastamassa. Tornion kirppareilta löysin vanhoja koruja, sekä kaksi ihanaa nukkekodin keinuhevosta joista ajattelin tehdä koruja. Keinoa en ole vielä keksinnyt, sillä ne ovat metallia. Vinkkejä otetaan vastaan!
Sain ystävältäni myöhäisen joululahjan, rasiallisen värikkäitä lasikiviä. Ajattelin käyttää niitä joko koruihin tai sitten tuunaan jotain muuta. Oulun kirppareilta löysin kirjoja ja lusikoita.
Mielenkiintoisin kirjalöytö, minulle oli Haapakummun Anna-Marista kertova kirja. Haapakummun Anna-Mari on lähtöisin minun kotipaikkakunnaltani Kiuruvedeltä. Hän oli kansaparantaja ja selvännäkijä! Innolla odotan pääseväni kirjan kimppuun, mutta ensin minun on luettava Sarah Canaryn Salaisuus kirja loppuun. Ai niin ja tänään kämppikseni lahjoitti minulle kasan vanhoja rikkinäisiä koruja, joita voin käyttää tuunauksissani. Tänä vuonna, ei tule ainakaan olemaan tylsää!




Nämä ihanat pienet keinuhevoset löysin Tornion Vaarin vintti kirpputorilta.


Taianomaiset värikkäät lasikivet sain ystävältäni joululahjaksi.


Pieni pilkahdus rikkinäisestä korusta, jonka sain kämppikseltäni.


Haapakummun Anna-Mari kansanparantaja ja selvänäkijä. Aikoinaan ihmiset hakeutuivat Anna-Marin luo, kun tavan lääketiede ei autannut vaivoihin. Tästä kirjasta tulen varmasti kertomaan lisää blogissani, kunhan tutustun siihen paremmin.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulun pieniä luovuuspyrähdyksiä

Mikä lie, heti, kun saatin joulu pois alta, alkoi luovuus kukkimaan. Suunnittelin tänään itselleni korun vanhoista hajoneista ketjuista. Koruuni tein riipuksen vanhasta lavuaarin ritilästä ja nappista.

Asiasta toiseen. Miten rakas lukijani, sinun joulun aikasi on mennyt? Toiko pukki paljon lahjoja?

Minä olin ilmeisesti tänä vuonna erityisen kiltti, sillä sain pukilta pinkin kannettavan tietokoneen, sekä uuden kännykkän kosketusnäytöllä. Niissä riittä opettelemista, sillä en edes muista milloin olisin aivan uuden kännykkän viimeksi saannut. Nykyäänhän tunnetusti puran vanhoja puhelimia ja teen niistä jotain muuta, kuten puhelinlaukkuja!



Tuunamani koru. Mitäs pidät korusta? Valitettavasti se ei näissä kuvissa pääse kunnolla oikeuksiinsa, sillä jouduin ottamaan iskän kameralla kuvat, sillä oman kamerani piuhat jäivät parinsadan kilometrin päähän.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails