My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Luonto ja sen monet ihmetykset

Olin viime viikolla maalla ja vietin myös juhannuksen siellä perheen parissa. Tulin viime perjantaina takaisin kaupunkiin ja nyt minulla on kamala kaipuu takaisin maalle. Siellä näin kesällä sielu lepää. Ajattelinkin, että kunhan saan asioitua täällä kaupungissa niin palaan takaisin maalle. Seuraavassa kuvia, jotka otin maalta ja voin sanoa, siellä sitä elämää oli joka puolella.














Yhtä asiaa mietin, aivan kuin ötökät olisivat suurentuneet sitten lapsuudestani. Kuvaamani hämähäkin halkaisija oli noin 5 cm. Oletko sinä havainnut samaa arvon lukijani?

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Luontoäidin helmojen kupeessa

Täällä maalla sitä oikein kuhisee elämää, joka puolella. Maalle tuleminen kaupungin pölyistä ja liikenteen melusta tuntuu aivan siltä, kuin tulisi johonkin luontodokumenttiin. Filmattavaa riittää, kun antaa itselleen ja ympäristölleen aikaa. Hassua miten ennen niin itsestään selvät asiat, kuten lintujen laulu, puut, puissa kasvavat naavat ja eläimet tuntuvat nyt jotenkin niin ihmeellisiltä. Niin kai se aika ja paikka muuttavat ihmisen näkökulmia.



Maalla jopa isosta lätäköstä voi löytää luonnon pieniä ihmeitä. Kuten tässä kuvassa näkyy sammakon kutua.


Sammakon vauvoja.



En ollut yksin. Kaislikossa todellakin suhisee ja kuhisee.


Perhosia liihotteli ympärilläni, vaikka minkälaisia.



Lapsena ulkona leikissäni olin unohtanut nukkeni ulos. Ja miten nukelle oli käynytkään. Enää siitä ei ollut jäljellä enää, kuin pää. Nyt se sopisi hyvin kauhuelokuvan rekvisiitaksi.

Metsään oli heitetty pullo. Se näytti nyt luonnon omalta pieneltä kasvihuoneelta, kun sinne oli ruvennut kasvamaan kukkanen.


Näin myös elämän nurjan puolen. Höyhenkasa on ollut, jokin aika sitten kaunis eläväinen lintu. Nyt se kuhisi muurahaisia ja toukkia. Luonnonkiertokulkua.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Oon ehkä perhonen

Tulin eilen jälleen maalle, ja tänään näin kuinka nokkosperhoset kuhertelivat.




Rakkautta vain...

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Tallennetut hetket elämästä

Menin sitten latailemaan puhelimeeni Instagrammin (valokuvan käsittely ohjelma älypuhelimille) ja nyt olen alkanut ottamaan kännykälläni kuvia, vaikka mistä! Ja tässä pieni palanen siitä mitä jännittävää silmieni eteen on tullut.














Tämä lappunen tuli kadulla vastaan. Se kyllä pysäytti. Suomeksi siinä lukee siis: Pysähdy sinä olet ihmeellinen. Hassua, että elämä tuo tärkeitä viestejä vastaan joskus oudoista paikoista. Pitää vaan pysähtyä hetkeksi ja katsoa ympärilleen.




Tällaisia pieniä hetkiä, elostani.

tiistai 15. toukokuuta 2012

"Neiti kevät on tullut kaupunkiin"

Kyllä vihdoin se on tullut tänne Pohjoiseenkin nimittäin kevät! Ja tästä innostuneena otimme ystävän kanssa kuvia ulkona aivan hurjana! Plus tänäänhän on myös virallinen valokuvauspäiväkin! Siitä enemmän tämän linkin alta.













Joo ei ne nuo liukumäet ja kiikut ikää katso!Keväällä on hyvä hassutella! Kuva narsisseista on omistettu äidille! Kevät on jäälleen täällä taas!



Loppuun Sir Elwoodin Hiljaiset Värit ja Neiti Kevät!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails