My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Bug's Life

Välistä, kun pysähtyy, ja katselee ympärilleen hiukan tarkemmin, huomaa kuinka monen kanssa sitä tätä maailman kolkkaa tallustaa. Saanko esitellä teille maalla asuvat naapurini.


Tässä on Mr.Selkä. Nimeään hän ei suostunnut kertomaan, mutta epäilen hänen olevan ulkomailta.


Jaahas. Hänkin oli aika hiljainen kaveri.


Vaikka, hän oli hiljainen kaveri, hän oli kova poseraamaan.


Viimeisempänä, mutta ei vähäisempänä Herra Karvaturri. Hän kertoi olevansa aivan liian masentunnut tähän maailmaan löntystelemään. Joten hän aikoo kuulemma koteloitua ja lennellä takaisin tähän maailmaan perhosena.
Niinpä niin.
Copyright of Pictures by BellaGodiva

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Hikeä pukkaa, mut ei me siitä ressata

Kamalaa, meikä hikoaa nykyään, kuin mikäkin pikku possu. Tosin en tiedä hikoilevatko possut. Ja ei ole edes mummovaivat vielä käsillä. Mutta noo asiasta viidenteen!
Minua jännittää. Taas tää elo jännittää. Mitä se tuo tulessaan. Mutta eikö etukäteis jännittys ole hyvästä vain? Eikös!?!


Meikä vaan rakastaa korsettia ja tyllin kyllästämiä hamosia. Tänään, en kuitenkaan ajattellut korsetti päälleni laittaa , vaan jotain renompaa!
Naps kuva on siis perjantailta :D

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Tästä kesä voi alkaa

Kesä on tullut takaisin lumien alta. Ihmisten ksvot loistaa kilpaa auringon säteiden kanssa, ja koivut helisevät vihreyttään. Tuli käytyä pikniköimässä näin kauniina kesäpäivänä!


Ja jos jotain kiinnostaa mistä asukokonaisuus niin kirppariltahan koko setti on löydetty. Shorsit makso 2 euroa. Ja huiviin tuhlasin 3 euroa. Mutta minusta se on niin kauniin värinen! Ja Rollarit paitakin lähti mukaani parilla eurolla.



Ja kesäpäivän biisi on ehdottomasti Jukka-Pojan Mielihyvää. Ihana biisi! Reggae aina alkaa mielyttämään korviani näin kesän saapuessa!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

My Little Happiness

Hihi! Tänään, kun menin lukemaan sähköpostiani odotti siellä minua iloinen yllätys! Olin voittannut Niwinan Ponimaailmassa pidetyn arvonnan! Olen onnen tyttö.
Sain myös kuulla tänään, että työni ohessa järjestetyn koulutuksen kautta voisi päästä pariksi kuukaudeksi muualle työharjoittelemaan! Mietin, että jos sellainen mahdollisuus tarjotaan, ajattelin, että voisin tällä kertaa ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä ulkomaille työharjoitteluun! Olisihan se kokemus! Haavena olisi päästä Lontoon Camden Townin johonkin butiikkiin työharjoitteluun! Katsotaanhan mitä tuleman pitää.
Postaukseni lopetan Led Zeppelin Immigrant Songiin nauttikaa ystäväiseni!



Led Zeppelin

torstai 28. huhtikuuta 2011

Dyykkaus päivä

Joo todellakin dyykkaus päivä ei pyykkäys! Naapurit on taas muutanneet, kun löytää kasan tavaroita roskiksesta ja roskiksen vierestä. Minuahan tää ei haittaa. Minulle muiden roskat ovat aarteita.


Löysin itselleni tämän erikoisen cd-telineen!


Löysin myös tämän kannettavan radion, joka toimii! Ja tulee tarpeseen, nyt kun Spottifykin muuttaa systeeminsä!


Asiasta toiseen! Ihanaa huomata, että kyllä se kevät Ouluunkin saapui!


Rotuaarillakin on mukava käyskenellä, kun siellä on remontin aikana seinämä jossa kuitenkin on nuorten tekemää taidetta!

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Pää lyöttäytyy tyhjyyteen

IIIK! Kerrankin pääni lyö tyhjää! Ei ole mitään kerrottavaa! Aina ei voi olla edes subliikki kaksosellakaan mitään asiaa. Spottifyistakaan, ei ilman maksuja voi nauttia kovin kauaan, mikä on hyvä. Back to basic i mean! Levyjen pariin, kosketuksiin taas oikeiden levyjen kanssa. Ja kesä. Kesä tulee! Minä vietän kerrankin rauhallisen vapun. Menen maalle sukulaisia katsomaan. Ehkä muutama munkki ja pari lasia simaa. Siinä minun vapun juhliminen tällä kertaa. Tosin luulen, että täytyy annostaa mielikuvitustani paljon, sillä kummilapsenikin ovat maalla saman aikaan ! Joten luulen, että eipä olla kauan ilman puhaa! Mitenkäs sinun vappu? Meinaatko juhlia? Olla kotosalla? Pikniköidä? Tulihan sitä juttua, kun vähän ponnistelee!


KLARA VAPPENIA VAAN KAIKILLE! :)

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Bussissa on tunnelmaa

On niin ylpeä itsestään, kun osaa ihan itse mennä bussilla kouluun, ja tulla bussilla myös takaisin! Hyvä oppia tämäkin taito vuotta ennen kolmeakymmentä...Noh kuljin minä ylä-asteelle linja-autolla maalta kaupunkiin aikoinaan, mutta on ne nuo kaupunkibussit ihan oma asiansa!



Kuva on täältä.

Niin ja Antti Tuiskun Hyökyaalto on ihana biisi!



Antti Tuisku anna pikku muisku! Mitä nää tykkäät Antin Hyökyaallosta?

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Syksy taitaakin olla jo menneen talven lumia

Kun katsoo ikkunasta ulos näkee harmautta ja huomaa kuinka valkea kuiskaus on kulkennut nurmikentän yli. Ihmisten kaino hymy häviää kasvoilta ja kasvot valahtavat kylmiksi. Jouluun valmistautuminen tuo toivoa tulevasta. Kylmyys unohtuu värivalojen loisteseen. Ihmeelliset valot taas muistuttavat meitä kesästä, auringosta ja lämmöstä. Syksy on muuttunnut talveksi.


Syksyn valo.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Gigolo Aunt

Aloin lukemaan eilen Nicholas Schaffnerin Pink Floydin odysseia kirjaa joten ajattelin seuraavan kuvan olevan sopiva tämän päivän postaukseeni.


Syd Barrett hetkeni vuonna nakki. Syd Barettilla komeilee alaston nainen taustalla. Minulla alastoman miehen sijaan komeilee lattialla suuri pölypallero. Eli se siitä hetkestä sitten. Onko minulla muuten lättäjalat? WTF?

Hurja MummoSetä

Iisalmen linja-autoasema on jännittävä paikka odotella bussia. Tänään odotin ulkona kassit penkillä linja-autoa. Yhtä-äkkiä mummeli saapui aivan penkin päähän. Siirsin tavaroitani hiukan syrjempään, jotta mummo saisi istua paremmin penkillä. Itse olin puhelimessa juttelemassa kaverelleni. Huomasin yhtä-äkkiä, että mummelilta tippui maahan lompakko. Ajattelin huomauttaa asiasta, sillä hän penkoi laukkuaan oudon raivokkaalla/innokkaalla tavalla. Pian mummo otti laukusta esiin tyhjän siideri pullon, jolla nakkaa suuttuneen oloisesti minua kohti. Hyvä ettei päähän osunnut. Kauhun sekaisin tuntein keräsin kimpsuni ja kampsuni ja menin kauemmaksi odottamaan bussia. En olisi uskonnut mummoista tällaista. Mihin maailma menee, kun Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini elokuvan kohtaus käy toteen, jossa vanhukset käyvät nuorison kimppuun? Toisenlainen pahismummot kohtaus taitaa olla esitetty Monthy Pythonin sketsissä jos oikein muistan. Mutta hyvät mummot älkää ottako mallia moisesta, vaan olkaa herttaisia nuorisoa kohtaan, sillä nuoret on tulevaisuus.
Itse haaveilen tulevaisuudessa noin 60 vuoden päästä olevani Super-Mummo, joka kunnioittaa nuoria, mutta ajelee harlikalla pitkin maita ja kutoo sukkia kaikille vastaantulijoille. Ja on sellainen mummo josta löytyy asenetta enemmän, kuin tuhannesta sukkaparista koskaan!
Kapinallinen, kun olen suosittelen kaikkia käyttämään eripari sukkia. Tosin sitten en enää olisi kapinallinen jos kaikki pukeutuisi eri pari sukkiin. Silloinhan minun pitäisi pukeutua normaali sukkapariin!


Mummot! Yleensä olen tottunnut tällaisiin herttaisiin mummeleihin. Kuva tämän vuotisesta syntymäpäiväkortista.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Who's that girl?

Olen puhunut ulkomaailmassa viime aikoina paljon stereotyypisestä käyttätymismallista. Eli, kuinka meillä ihmisillä on valmiit kuvat päässämme toisista ihmistä. Käsityksemme yksilöstä, ryhmästä murenee, jos se alkaa käyttäytyä eri tavoin mitä odotimme tai mihin olemme tottuneet. Esimerkiksi miehillä tuntuu olevan sellainen käsitys naisista, että naiset ovat hyvin käyttäyviä, hillitympiä, konservatiisempia ja rauhallisempia kuin miehet. Jos nainen käyttäytyy liian räiskyvästi, pellemäisesti ja muutenkin liian silmiinpistävästi tätä ei yleensä hyvällä katsota. Poikeuksia toki on. Ja jos perinteiset kaavat rikotaan, eikö se auta hyväksymään erilaisuutta. Ja eikö se avara näkökulmiamme asiohin.
Itsestäni tuntuu, että olen aina ollut liian erilainen, jotta minua hyväksyttäisiin täysin tähän yhteiskuntaan. Menen miten sattuu, lauon suustani kaikenlaisia asioita, toisinaan taas teen asiat päin vastoin. Olen tunne ihminen enemmän, kuin järki. Mutta olenko minä kangistunnut omiin kaavoihini. Olenko minä uhallakin liian erilainen mitä minun halutaan olevan vai olenko, kuitenkin oma itseni? Minua pidetään varmasti pinnallisena ihmisenä, koska puhun aivan liikaa ja höpötän turhanpäiväsistä asioista, kuten My Little Poneista ja Jimi Hendrixistä. En jaksa puhua polittiikasta, maailman tilasta, menen vipellän eteenpäin ärsyttäen ja rakkastuttaen. Mietin, kuitenkin omassa ylhäisyydessäni liikaa asioita. Toisinaan takerrun johonkin asiaan niin, että vatvon sitä monta tuntia pääsemättä mihinkään tulokseen. Vaihtoehtoja on liikaa. Ja nytkään tätä postausta kirjoittaessani en saannut pidettyä ajatusta kasassa, jotta olisin käsittellyt yhtä aihetta vaan päätin pougoilla asiasta toiseen ja pohdiskelemaan itseäni. Mutta jospa tästä jotain jäi käteen, edes itselleni.
Loppuun lainaan Princen laulun I Would Die 4 you sanoja koska sopivat mielestäni tämän postauksen yhteydeen.

I'm not a woman
I'm not a man
I am something that you'll never understand

I'm not your lover
I'm not your friend
I am something that you'll never comprehend




Minä ja minun uusi paitani joka löytyi kirpparilta kuinkas muuten ja ihana Princen Purple Rain levy. Käy kuuntelemassa Princen I Would Die 4 U tästä.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Uloshengitys

Olen pitännyt tietoista hengähdystaukoa koneella olemisesta. Tämän vuoksi en ole päivittännyt blogiani. Koneella poissa oleminen, on tehnyt sielulleni vain hyvää. Se on puhdistunnut, eikä ota tätä näyttöä, näppäimistöä niin vakavasti. En ole unohtannut kuitenkaan blogiani. Se on pyörinnyt mielessäni useat kerran, että mitä seuraavaksi päivittäisin. Paljon olisi kerrottavaa, silti niin vähäsen. Maalta olemisesta jäi muutama kuva julkaisematta, jotka julkaisen tämän postauksen yhteydessä. Julkaisen myös tuoreita kuvia, jotka ovat tänään otettu ihan Oulun puistossa. Joten päästän teidän silmänne katselemaan otamiani kuvia.


Kesän viimeisiä henkosia.


Tämä pikkuinen nokkosperhonen oli eksynnyt jostakin sisälle ihasteltavaksi.


Sitähän minun oli sitten pakko häiriköidä kamerani kanssa!


Pikkuinen tahtoi takaisin ulos sillä se viihtyi ikkunan vieressä parhaiten.


Ei niin kiva yllättys odotti ladon laatikossa. En oikein saannut hyvää kuvaa, kun en uskaltannut mennä lähelle!


Road To Nowhere!


Tämä kuva onkin napattu tänään Oulun huudeilta.


Lisää tätä ihmeellistä marjaa jota ei sitten saa syödä!


Pulujen haikailuhetki toisen luo.


Ismo Alangon laulu rupesi soimaan päässäni tätä kuvaa laittaessani.


Lisää komeaa puluherraa. Voi se olla naaraskin.


Siis kävin päivälla tuolla Amazonin sademetsässä.


Vedestä.


Veden läpi sepiaan sävyihin.


Kävin tänään myös Niagaran putouksilla.


Ajankohtainen juurikin nyt. Sienet. Tämä sieni on kärpässieni ja sitä ei saa syödä!

Mikä kuvista liikutti sinua ja miksi?

torstai 2. syyskuuta 2010

gsús mikä pusero!

Ostin tänään ihanan uuden villapuseron. Se on gsús sindustries merkkinen ja sitä koristavat ympäriinsä ihanat pöllöt! Ostin myöskin uuden hatun, jotta pysyn lämpimänä työmatkat.


Mielestäni ihana villapusero, vaikka se ei minun muotojani välttämättä imartele ja raju uusi lätsä.



Näitä kavereita lentelee pitkin puseroani.

Tänä aamuna oli mielissäni, kun huomasin maassa siilin. Tarkemmin katsottuani siiliä huomasin sen olevan eloton. Se sai minut ajattelemaan kuolemaa, kuinka hetken me vaan ollaan tässä maailmassa, ja silti aina me ihmiset tunnumme valittavan kaikesta. Emmekä tee mitä tahdomme. Minäkin mietin, että pitäisi rohkaista itseäni ja sanoa muutamalle ihmiselle, että minä todella tykkään sinusta, että olisi kiva tutustua paremmin. Koska koskaan ei tiedä mikä hetkemme on viimeinen!


Hiukan mietteissään. Mitä ajatuksia kuolema sinussa herättää? Pelkoa? Ihmetystä?

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Himottavat kakslahkeiset

IIIKS! Eilen olin niin innoissani Roger Watersin Suomeen tulosta, että unohdin kaiken muun tohinan ympäriltäni. Eilen ostelin, vaikka mitä koruja, housuja ja paitoja. Kaikki kirpparilta. Ja ai niin, ostin myös musiikkiaiheisen pelin vain yhdellä eurolla. Joten ratkiriemmukkaita iltoja tulossa ystävien kanssa, kuhan ihmiset saa alta tän flunssa epidemian, mikä on iskennyt kaikkiin! Tätä se liian lämmin kesä aiheuttaa! Syksyn tullen kukaan ei osaa pukeutua oikein. Mutta minä ostin tosiaan eilen taas maailman mukavimmat housut. Olen tykästynnyt nyt housuihin jotka istuvat, mutta ovat hyvät pitää yllä. Ja tällaista tulosta mukavimmat housut aiheuttivat!


Epätoivoisia jooga liikehdintä sarjoja.



Kyllä, vieressäni on siis tuoli ja minähän istun ilmassa! WTF??? Levitointiakin housuni aiheuttavat!

Suosittelen hyvät ihmiset panostamaan hyvin housuihin ne saavat sinut outoihin paikkoihin!
Mitkä ovat sinun suosikki housusi?

tiistai 24. elokuuta 2010

Jätän kaiken tänään huomiseen !

Tänään tapahtu niin paljon asioita, hyviä sekä pahoja joten krumeeluri jutut jätänkin huomiseen! Kun on ollut henkisesti liian rankka päivä!

maanantai 23. elokuuta 2010

Elämän laiva ohoij!

Minä en ole saannut tänään aikaiseksi muuta kun sen, että litkin kahvia koneen äärellä. Kai pitäisi hommata elämä. Mutta mistä sen saa? Kaupan hyllyltä, kaverin luota, lemmikiltä? Jos rupeaisi vampyyriksi. Ja oih miksi True Bloodin kolmatta kautta pitää odottaa..Tietääkö kukaan milloin se ilmestyy Suomeen? Suurten odotusten äärillä. Levottomana kuiskii hän elon laivassaan. Anteeksi rakkaat lukijani, tänään ei oikein lähde, ei ainakaan vielä. Tulikohan liikaa pilkkuja?

Niin ja se elämä löytyy täältä. Ja eloon herättävä biisi täältä.

Who's Gonna Drive you home

Teki päivän hyvän teon ja pelasti kännisen sedän pulasta. Setä makasi puolittain autossa ja puolittain maassa. Oli housut aivan märkänä ja auton tuulilasi aivan paskana. Auton takapenkillä röhnötti joku hahmo. Reippaana tyttönä menin hakemaan lähikaupastani apua paikalle, vaikka setä ei olisi sitä halunutkaan. Kassaneiti kävi katsomassa tilanetta ja aikoi hälyttää ammattilaiset tilanetta katsomaan. Itse jatkoin matkaa kotiin ja tunsin, että tein päivän hyvän teon, kun kerrankin uskalsin tehdä tuolaisessa tilanteessa jotain. Mitä sinä olisit tehnyt? Toivon, että tuon tuntemattoman sedän asiat saadan järjestykseen!

Huomenna luvassa sitten paljon juttuja ja jotain todella krumeluuria!


Päivän asu koostuu kirppislöydöistä ja hyvästä mielestä!
Ja huomatkaa koruni!

Tämän päivän päätteksi sopii sellainen biisi, kuin The Carsin Drive.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails