My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

maanantai 27. helmikuuta 2012

Hollywood Glamouria ja Oscareita

Viime yönä jaettiin perinteisesti Oscarit jo 84 kertaa. Tällä kertaa Oscareita juonsi Billy Crystal. Alun perin Eddie Murphyn piti juontaa Oscarit, mutta avustajansa huolimattomien sanojen takia vaihdettiin Billy Crystaliin. Oscar-gaala oli itsessään tänä vuonna melko perinteinen. Mitään yllättävää ohjelmanumeroa ei ollut. Kiitos Puheetkin oli aika vaisua, kukaan ei jäänyt erityisemmin mieleen.
Pidin kämppikseni kanssa Oscar-gaala valvojaiset, joihin kuului teeman mukaisesti Oscarin jakaminen, upeat vaateet, ihana ruoka ja hyvä mieli! Oscareita jaettiin muun muassa seksikkäimmästä punapäästä, parhaimmasta seppoudesta, blondiudesta sekä parhaasta pizzasta! Seuraavassa esittelen hurjan palkintogaalan parhaimpia hetkiä.


Ja ensimmäinen Oscar menee... Huomatkaa meidän hieno Oscari!


Myös minä sain Oscarin! Arvaatko mistä sain Oscarin?


Itse Oscar-gaala valvojaiset jaksettiin valvoa kahvin voimin! Ja sulat lisääntyivät aamua kohti!


Tässä vielä kuvaa lähempää Oscar tarjoilusta, johon kuului paljon karkkia, suussa sulavaa kinkkupiirakkaa, pizzaa, salaattia sekä tietenkin kuplivaa juomaa!


Meidän Oscar loisti niin kirkkaasti, että itseltäni lähti valot kasvoilta!
Piditkö sinä Oscar-Gaala valvojaiset?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails