My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

lauantai 25. helmikuuta 2012

Dyykaten lähemmäksi 70-lukua

Kuumeilu sai unohtua täysin, kun kämppikseni avasi oman huoneensa verhot ja ilmoitti, että takapihan roskiksilla on, vaikka mitä huonekaluja! Meikä pomppasi ylös sängystä saman tien kurkkimaan kämppikseni ikkunasta, mitä kaikkea ikkunasta näkyykään. Roskisten luo oli jätetty samanlainen peilipöytä, mitä minulla jo on, mutta valkoisena. Sen alla oli peilipöytään kuuluva penkki, joka minulta taas puuttui. Taustalla komeili 70-luvun lasikuidusta tehty pöytä. Eihän se auttanut, kun laittaa vaateet päälle ja lähteä hakemaan huonekaluja. Onneksi en muita huonekaluja sentään alkanut raahaamaan mukanani, kuin lasikuitu pöydän ja peilipöydän jakkaran. Jakkarassa vaan oli pohja halki, mutta se olisi helppo korjata. Samoin ajattelin verhoilla jakkaran uuteen uskoon. Lasikuitu pöytä oli hiukan kulunut reunoilta, mutta pienistä käytön jäljistä ei voi välttyä!


70-luvun mahtava lasikuitupöytä. Tiedätkö arvon lukijani onko pöytä jotain designia? Itse tosin epäilen sen paksusta jalasta johtuen.


Peilipöydän jakkara, joka tulee kokemaan muutoksen. Tällaisia löytöjä tällä kertaa. Mitäs mieltä olet lukijani näistä löydöistä?

Ja loppuun vielä, suuri kiitos kämppikselleni, joka jaksoi lähteä mukaan raahaamaan huonekaluja kanssani.

10 kommenttia:

  1. Wau, toisen roska on toisen aarre. Hienoja! t. mirja

    VastaaPoista
  2. Mirja: Kiitos:) Näin se vaan menee! :) Ja, hyvä, että voi asioita kierättääkin :)

    VastaaPoista
  3. Oooooh! Hieno pöytä. Ja jakkara! Äidillä on samanmallinen seiskytlukulaisen peilipöytänsä ääressä :) Minäkin haluaisin! Sää teet aina mahtavia löytöjä! Kivaa katsella niitä täällä blogissasi C:

    -Nikita k

    VastaaPoista
  4. Nikita k: Hih Kiva, että tykkäät löydöistäni;) Dyykamistani asioista on kiva, kun niistä tulee menneet ajat mieleen, ja tekee näin ollen paljon kotoisamman olon :)

    VastaaPoista
  5. Hain googlesta lasikuitupöytä-nimellä ja yksi ainaskin löytyi jonka lähtöhinta huutonetissä oli 120e.Eli ei mikään halpa pöytä.

    VastaaPoista
  6. Karavaani kulkee: Joo itsekin hain pöytää ja sama pöytä tuli vastaan. Olihan noissa huutonetissä olevissa pöydissä epäilty, että saattaisi olla, jopa Yrjö Kukkapuron suunnittelema, mutta varmuutta asialle ei löytynyt. Arvokas löytö on kyllä siis!

    VastaaPoista
  7. Pöytä on Perttu Mentulan käsialaa. Itsellä samanlainen, mutta keltainen koristaa olohuonetta.

    VastaaPoista
  8. Perttu Mentula on tosiaan pöydän suunnittelija ja hinta pyörii (riippuen kunnosta) 70 -200 euron paikkeilla. Meillä on kaksi kunnostettua pöytää, joiden arvoksi on arvioitu n. 200 euroa/kpl. En tiedä maksaisiko kukaan tuota summaa, mutta eipä väliä. Pöydät eivät ole myynnissä. 😃 Hieno löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiitos tiedoista :) ja joo se oli hieno löytö! :) Joo en minäkään myyntiin pistä :) Mutta arvo ja kuka on suunnittelija sellaiset asiat kiinnostaa :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails