My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

lauantai 26. joulukuuta 2009

Askarellen paskarellen

Mitä pitää tehdä, kun haluaa jotain aivan hulluna, mutta ei ole siihen rahaa? Vastaus on yksinkertainen tee itse. Näin Kuopion Galleria Kuussa aivan ihanat kehykset. Jotka on tehty vanhoista leluista. Hinta oli vaan ihan liian kallis minun kukkarolle. Niinpä nyt muutaman kuukauden ja jouluhössötyksen jälkeen tuli tylsyyden huippu saavutettua. Joten mitä muutakan voisin tehdä, kuin askarella. Minun onneksini äiti oli ostannut kuumaliimapyssyn Tiimarista, joka on aivan pakko saada myös itsekkin. Vanhempien luona on hyvä askarella, kun vanhat pikku lelutkin on talessa, ja viime vuonna roskiksesta ronkitut 80-luvun kehykset. Seuraavassa kuvia aikaansaannoksistani.

Tässä uudet kehykset, jotka tulivat halvaksi. Hommaan vaadittaan kärsivällisyyttä ja luovuutta.Kehykset värillisinä. Lelujen lisäksi käytin nappeja.


Yksityiskohta kehyksistä. Mitäs tykkäsit kehyksistäni?

tiistai 10. marraskuuta 2009

Fashion

Polyvore kohtasi haastajansa. Katja oli löytännyt sattumalta Looklet netti-sivuston jossa voi luoda mallin päälle upean asukokonaisuuden. Taustan ja mallin voi valita luettolosta. Lisää koukuuntumispaikkoja nettiin Polyvoren ja Farmville lisäksi. Kovan haastajan Polyvore saikin Looklet sivustosta. Ainut miinus Lookletissa on, että sinne ei itse voi tuoda vielä ainakaan vaateita. Tässä, kuitenkin muutamia minun luomia muotisettejä.



Kepeästi kesän villeinä tunteina.

BisnesLookki

Shoplifting

Mitäs pidätte muotiluomuksistani? Lisää on tulossa!

Kuplailua ilman kuplaa

Siis sitä autoa ilman kuplaa kuplailua. Mutta saippuakuplien kanssa on helppo hymyillä aina, niiden puhaltelu on hauskaa puuhaa ihan aikuisellekkin. Se ilo ei ole ainoastaan lapsien! Tänään sain uuden tukan! Oli todella ihana kampaaja, ymmärsi heti millaiset hiukset halusin, ja niistä tuli juuri täydelliset. Värinkin taidan tässä lähi-aikoina vaihtaa aivan uuteen, katsotaan mitä tuleman pitää.
Saippuakuplat ovat niin kauniita ja niitä on mukava koittaa saada kiinni. Kuten perhosiakin. Tänään ei kirpparilta ironnut mukaan mitään, vaikka ihania 70-luvun kankaita oli tarjolla, mutta en kelpuuttannut hinta laatu suhteen nähdeen niistä mitään mukaani.

Tämän päivän biisi on Calexicon Black Heart. Se on bändin albumilta Feast of Fire, joka on ilmestynnyt vuonna 2003.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Näin kylminä aikoina part deux

Näin kylminä aikoina on hyvä muistella kesää, ja ystäviä mitä hauskaa tuli koettua ja outoa kirkkautta, mikä maassamme aina silloin vallitsee. Seuraavaksi esittelen ystäväni käytettään tässä juttussa hänen nimenään Miss R tämän kesän tyyliä. Joskus näinkin päin. Menneen kesän tyyli talvella, mutta takaisin muoti tule aina kuitenkin!
Mitäs sanotte ystäväni upeasta mekosta? Noin upeaan mekkoon liittyy tietenkin varsin mielenkiintoinen tarina. Ystäväni oli jostain saannut selville, että noita mekkoja saa hulluilta päiviltä Stockmannilta, mutta eikös tietenkin ne olleet loppuneet, joten olikohan se niin, että hän oli soittannut Nanson tehtaalle, että mistä noita mekkoja oikein saa. Ja Nokialta astiko se oli pitännyt lähteä hakemaan. Anteeksi epävarma kertomani, kesästä on jo aikaa ja aika hämärtää muistot. Ystäväni varmaan kertoo mielellään miten juttu meni oikeasti, mutta nyt se on täällä näin ehkä hiukan väärinpäin. Huomatkaa kengät, jotka tuovat hienoa kontrastia asukokonaisuutteen punaisella värillään. Retrohenkisen kokonaisuuden ystäväni on täydentännyt tällä ihanan hipahtavalla rannekorulla. Tässä muuten taisi tulla ensimmäinen ystävieni tyylistä käsiteltävä juttu blogiini, jota lupailin jo kesällä, mutta niin se aika menee siivillä.

Näin kylminä aikoina

Jos ei ole sitä rakkasta kenenkä kainaaloon käpertyä iltaisin lämmittelemään voi ostaa itselleen upean virkatun suuren huivin, kuten minä tein. Itsekkin sellaisen voi reippaat ja osavaat tehdä.
Iso vihreä huivi muotoutuu, vaikka mekkoksi jos sen haluaa, mutta se korvaa oitis viltin ja villatakin joista toinen on liian painava ja toinen liian hankala laittaa päälle. Huivi löytyi Kontista 3 eurolla 20centillä. Minun mielestä ei olenkaan paha hinta. Sukkahousut Tokmannilta.
Huivin sisään on mukava käpertyä pitkän työpäivän jälkeen nauttimaan teetä.
Huivin alta vilkkaava mekko on löytynnyt aikaisemmin kirpputorilta.

Ja lopuksi käpertyminen huiviin ja mieteisiin syviin. Päivän sana ja tämän päivityksen sana on käpertyminen.

Onko sinulla tapana käpertyä töiden, koulun jälkeen näin talvisella jonkin sisälle tai kainaloon?

torstai 5. marraskuuta 2009

Ihanan arkinen elokuva

Kävin viime viikon sunnuntaina katsomassa elokuvan 500 days of summer elokuvissa. Heti elokuvan alussa kerrotaan, että se ei ole rakkaustarina, vaikka poika tapaakin tytön. Elokuva on ihanan arkinen. Siinä seikkailaan, kerrankin tutuissa paikoissa, kuten Ikeassa ja kerrottaan asiat kerrankin niinkuin ne on. Musiikki on tärkeänä osana elokuvaa. Pidän elokuvan hassusta kertomatavasta ja upeista päätähdistä jotka ovat Joseph Gordon-Levitt ja Zooey Deschanel joka esittää Summeria. Suosittelen elokuvaa erilaisen "romanttisen" komedian etsijöille. Tässä se on.


Ihana elokuva jolle annan heti kätellyssä viisi tähteä, enkä laske niitä alas edes siksi, vaikka elokuvan aikana menin nauttimaan combo aterian jonka 0,8l? pepsi maxi aiheutti minulle kamalan vessahädän ja koitinkin käydä vessasta, mutta menin ovelle joka ei avautunnut minulle. Sitten ystäväni naureskeli minulle, että menin aivan väärään suuntaan. Tätä ei ole koskaan sattunnut minulle aiemmin.

Elokuvan posteri täältä.

Joseph Gordon Levitt on tullut tutuksi aikoinaan Kolmas Kivi Auringosta sarjasta. Sen jälkeen hän on tehnyt useita elokuvarooleja, jotka ovat olleet aika vaikeasti lähestyttäviä, mutta minun mielestä upeita suorituksia.


Löytöjä Löydön perään

Kirpparilta tarttui tänään mukaan yllättäen 70-luku verhot keittiöön, muutama paita ja upea koru 80-luvulta.

Hennes & Mauritzin kiva vihreä leppakkohihainen paita eurolla ja myöskin alla oleva raidallinen tuubitoppi vain 1 euron hintaan. Tuollaista vihreää paitaa olen etsinnyt sinisenä, mutta ei ole tullut vaan mistään vastaan sopivaa.

Nämä 70-luvun verhot ovat suomalaista desingia. Tikkurilan tehtaasta Sonya nimeä kantavat. Ne on käsinpainettu. Onko kellekkään tutun näköiset verhot?


Sitten löytyi tämä upea rintaneula josta maksoin enemmän kuin yhdestä paidasta eli 1,50e mutta minusta ei kallis sen upeuden vuoksi. Ihastuin siihen totaallisesti.

Tällaisia löytöjä tällä kertaa. Mitäs pidätte?

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails