My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Tommy Tabermannin kohtaaminen Rajalla

Sukunimestä Tabermann mieleeni tulee sanoja, kuten taapertaja, tarporja, ja tupruttelija. Tabermannin eteen, kun laitetaan Tommy silloin mieleeni tulee aikamme tunnetuimpia runoilijoita tai se hassu setä, joka kilpaili Uutisvuodossa Jari Tervon kanssa.
Viime viikolla Suomen kansa sai tiedon, että Tommy Tabermann on poistunnut keskuudestamme. Tätä ennen tiesimme, että hänellä oli todettu kasvain, jonka vuoksi hän joutui käymään sädehoidoissa.
Sädehoitopaikoissa on outo tunnelma. Sinne voi tulla ministereitä, talonmiehiä, koti-äitejä, mummoja, nuoria. Mutta yhtä-äkkiä kaikki heistä ovat samassa rivissä istumassa odottaen vuoroaan. Hoitoon. Rivissä ihmiset kyselevät toisiltaan, montako kertaa on vielä jäljellä. Toinen näyttää parempi vointiselta edellis kerran käyniltä, kun taas viime kertaista vierustoveria ei näykkään. Se on aistittavissa. Lähellä kuolemaa ihmisestä tulee tasa-arvoinen toisen kanssa. Ja sädehoidon odotustiloissa asioista puhutaan ääneen niiden oikeilla nimillä. Eikä kierellä.
Hoitajat ovat lämpimiä ja rauhoittavia. Toisinaan sädehoito auttaa ja toisinaan ei.
Näin Tommy Tabermannin kerran ostoskeskus Rajalla. Tornion ja Haaparannan välissä. Elämäni tuntui oudolta ja kävelin ostoskeskukseen, kunnes huomasin parven ihmisiä ja kuulin tutun äänen. Riensin ääntä kohden. Näin tummiin pukeutuvan hahmon, jonka hiukset olivat vaaleat ja kiharat. Ja jäin kuuntelemaan. Sanat mitkä tulivat tuon hahmon suusta olivat juuri ne sanat, jotka minun oli tarkoitus kuulla juuri sinä hetkellä. Tunsin tipan silmäkulmassani, koska sinä hetkenä muu maailma unohtui ja tajusin jotain suurta. Harmi vaan,etten enää muista mitä runoaan Tommy Tabermann silloin lausui, mutta silloin tuntui, että juuri se lyhyt pätkä, minkä kuulin hänen runostaan oli tarkoitettu minun korville kuultavaksi, jotta taas jaksaisin tätä ihmeellistä eloa tarpoa eteenpäin.
Tommy Tabermannin muistolle, joka jatkaa eloaan meidän mielesämme ikuisesti.


Jotkut sanat ja jotkut hetket ovat sinua varten. Niinkuin tämä Juhannusyön aurinko Himangalla sääskien puriessa kuvajaa. Tuntuuko sinustakin siltä, että suurimmat ja kauniimmat tähdet sammuvat aina liian aikaisin?

7 kommenttia:

  1. Herkkää ja kaunista.

    VastaaPoista
  2. Tämä teksti on mielettömän hieno! Voi kun olisi itsekin saanut nähdä edes vilauksen Tommysta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Anonyymi ja Kiitos Katja :)niin Tommy oli kyllä vertaansa vailla sitä harmittelen, kun en uskaltannut mennä juttelemaan hänelle tilaisuuden jälkeen...:(

    VastaaPoista
  4. Only the good die young... K

    VastaaPoista
  5. Oho... hieno ja koskettava tuo kuvauksesi sädehoidon odotustilasta ja siellä odottavista potilaista! Ja täytyy sanoa, että vaikka minä en ole koskaan kummemmin piitannut Tommy Tabermannista, tämä tekstisi sai minut ehkä hieman sulamaan Tommylle. Rauha hänen sielulleen!

    VastaaPoista
  6. Niki Ann aikamoisen vaikutuksen tekstini teki, jos se sai todellakin sinua lämpenemään Tommy Tabermania kohtaan. Niin ja olen todellakin otettu noista sinun sanoistasi Kiitos :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails