Toisenlainen sielu toisenlainen mieli

Jos saisin olla joku muu kuin minä, olisin ehdottomasti Pmmp:n toinen laulaja Paula Vesala. Minusta hän vaan on täydellinen naishahmo mitä maa kantaa päällään. Hän on fiksu, kaunis ja hänellä on unelma ammatti. Kaiken lisäksi hän osaa lypsää lehmää. Ja on tehnyt lapsen. Sitten hän seurustelee Rasmuksen Laurin kanssa, joka on aina ihan saman näköinen. Ja hän onnistuu pitämään tämän kaiken kasassa. Uransa, perheensä, itsensä. Hän on minusta yksi aikamme monista supernaisista, jonkalainen minäkin haluan olla.
Se vaan vaatii paljon työtä, kunnianhimoa ja hitonmoista itsehillintää. Mikä minusta tuntuu puuttuvan. Tahtoisin olla myös joskus tyytyväinen omaan ulkonäkööni, mikä jostain syystä tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta. Ulkonäkö tyytymättömyyteni vaikuttaa moni asia, esimerkiksi se, että minua on kiusattu ala-asteelta lukion ensimäisiin luokkiin asti. Milloin olin liian pieni, milloin yksinkertaisesti liian ruma kenenkään seuraan. Pojat kutsuivat minua elukaksi läpi ylä-asteen. Tämän takia tunnen varsinkin miesten seurassa äärretöntä epävarmuutta itsestäni. Onhan kaikki tällaiset kokemukset vahvistanneet minua ihmisenä, mutta kyllä toisinaan itsetuntoni valuu lattialle, kun joku tuntematon mies tai tuttukin mies toteaa minun olevan rumempi, kuin ystäväni ja tämän takia ei vaivaudu tutustumaan minuun. Sen takia olen tullut siihen tulokseen, että parempi olla yksin kuin kenenkään arvostelevan katseen kohteena. Joskus näin toisinaan toisin päin.

Pmmp:n kuva viime vuoden Q-stockista

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että toisinaan olisi elämä helpompaa olemalla joku muu? Kuka on sinun tämän ajan super-sankari? Ja muokaako menneisyys todella meistä sen mitä nyt olemme?