My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Pientä kesäromanssia

Voisin kertoa melkein tuhat tarinaa siitä, miksi en ole päivitännyt blogiani pitkään aikaan. Voisin kertoa, kuinka melkein viikon annoin sieluni levätä Lapin kauniissa maisemissa. Tai voisin kertoa siitä, kuinka käänsin taas kerran uuden lehden elämässäni määrä-aikaisen työn parissa. Tai sitten voisin kertoa keskikesän taioista jotka tansivat keskiyön auringon kanssa kilpaa meren pinnalla. Tai sitten voisin kertoa vaan sen, että olen vaihtannut tietokoneella olemisen parempaan, johonki suureempaan elämääkin tärkeämpään. Nimmitäin miehiin. Ja ei mihin tahansa miehiin vaan sarjojen miehiin.
Totuus on se, että olen rakastunut, FBI:n Erikois Agenttiin Dale Cooperin! Kaikille tietämättömille kerrottakoon, että hän on fiktiivinen hahmo sarjasta Twin Peaks, jota esittettiin silloin, kun minä olin nuori. Tietenkin viime vuosina se on esitetty uusintana tv:ssä monet kerrat. Koskaan, en ole sitä aivan loppuun asti saannut katsottua, mutta monesti olen meinannut. Onneksi, kuitenkin sarjoista nykyään tehdään dvd boxit, jotka voi muutamalla kympillä ostaa itselleen kylmien kesäiltojen ratoiksi. Tällä hetkellä Dale Cooper on minun kesäillan romanssi. Toissa viikolla se taisi olla True Bloodin Season 2:n Eric Northman ja sitä ennen Lostin Desmond Hume, mutta vain kolmoskauden ajan, jolloin hänellä oli upea ruskea kihara tukka ja juuri sopivasti partaa kutittamaan ihanasti kaulaa hänen hyväilessään. True Bloodin ekan kauden ajan olin aivan lumoutunnut vampyyri Bill Comptonista. En tiedä miten usein unelmien prinssit voivat vaihtua. Turvallistahan tällainen kaukorakkaus ja haaveilu on. Ja hahmoon rakastuminen. Koskaan ei näe, heidän oikeita puolia. Kuinka he tuoksuisivatkin hielle tai kuinka joku oikeasti tuntuisi kuoleman kylmälle. Heistä voi haaveilla sen minkä kerkeää ja juuri sen verran, kun itselle on tarve. Tällä hetkellä Dale Cooper on täydellinen miesihanteeni. Ei hänen näyttelijänsä, jolle aika on jo tehnyt tehtävänsä oikeassa elossa Twin Peaksin jälkeen. Mutta ensi viikolla pahoin pelkään, että Dale Cooperin tilalle astuu uusi nuori uljas hahmo. Nimmittäin Edward Cullen uuden Twighlightin elokuvan myötä. Sitä ennen nukkumaan kuitenkin katsomaan Dale Cooperista omia uni kuvia.


Kuin suoraan unista ja unelmista Dale Cooper.


Desmond Hume ja hänen upeat kutrinsa.


Bill Compton kiehtovan synkkä vampyyri.


Eric Northman kaikessa iljettävyydestään huolimatta hänen kainaloonsa voisi käpertyä.


Liian täydellinen Edward?

Oletko sinä rakas ystäväiseni koskaan rakastunnut fiktiiviseen hahmoon? Ja missä iässä fiktiivisen hahmoon rakastuminen tulisi unohtaa? Vai onko sellaista ikää?
Ja onko kukaan heistä ollut sinun päiväunissasi?

6 kommenttia:

  1. iiiiuu...Tuo Hume muistuttaa jotain oikeasta elämästä tuttua ällötystä ;) -K&M

    VastaaPoista
  2. K&M en tiedä yhtään kenestä puhutte;) hih :D

    VastaaPoista
  3. Dale Cooper ja Edward ahh<3 Näin unta muuten David Bowiesta! Se puhui Suomea ja oli ryppyinen. Silti rakastin sitä.

    VastaaPoista
  4. Pelottavaa, juuri eilen sekoilin ja melkein itkin, kun tajusin että olen nähnyt Livenä oman suurimman idolin ikinä nimmittäin David Bowien! On ne nuo pojat :)

    VastaaPoista
  5. Dale Cooper <3 Kikattelen ja kiherrän aina ihastuksesta Twin Peaksin maailmassa. On se niin hassu.

    VastaaPoista
  6. Dale Cooper on ;) <3 Twin Peaks on melkoinen sarja :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails