My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Pienistä taikamaisuuksista satumetsän uumeniin

Teen jälleen postikorteilla ja muilla hienoilla kuvilla kollaasia seinälle. En tiedä miksi minun pitää aina tehdä johonkin jonkimoinen kollaasi. Kai se auttaa hahmottamaan asioita paremmin. Tai sitten vaan yksinkertaisesti haluan, että kaikki minun silmästäni kauniit asiat olisivat tavoittettavissa helpommin. Ja koska vakaasti uskon, että koko maailma on yhteyksissä jollain tasolla toisiinsa niin, miksei sitten taidekkin.
Eräänä päivänä tällä viikolla lähdin kauppoihin etsimään taidekortteja. Vastaan tuli enimmäkseen perinteisiä kortteja. Ja harmikseni sain huomata, että monessa kaupassa myydän samoja kortteja. Kirppariltakaan ei tällä kertaa löytynnyt mitään erikoisia kortteja. Päädyin, kuitenkin käymään sellaisessa liikkessä jossain myydän Iitallan ja Arabian astioita. Myyjä tuli ystävällisesti luokseni ja kysyi mitä etsin. Kerroin tekeväni erilaisista korteista kollaasia seinälle. Kysyin, että satuisiko heillä olemaan Taika-astiaston hahmoista kortteja. Pian alkoi kiivas etsintä myyjän pöydällä. Hän sanoi, että saataisi olla pakkettikorttina joulun ajoilta. Hän löysi pöydältään kaksi Satumetsän pakettikorttia. Hän lupasi ne minulle ilmaiseksi. Olin aivan hämmästynnyt, ja kauhuissaan, että saanko minä ne ilmaiseksi. Sillä minulle ikuisesti höpsölle tyttöselle se oli, kuin aarre. Ja tunsin väistämätöntä pakkoa ostaa jotakin, koska eihän nyt ilmasella mitään. Niinpä päädyin ostamaan Taika magneetin itselleni jääkaapin oveen. Ei se ollut kallis ja pidän siitä! Ja noin ystävällistä yrittäjyyttä pitää kanattaa, koska harvemmin noin pysähdyttään ja autetaan toisen vinksahduksista. Sinä päivänä kuljin leveä hymy kasvoillani.


Satumetsän ihanat pakettikortit joihin liittyy pieni ja hassu tarina sekä kaunis muisto. Nyt tietenkin ihastuin noihin Satumetsän olentoihin, joten astiakaapissa taitaa tulla ahdasta.



Taikamagneetti. Ihanuus sekin. Kumman hahmoista sinä tykkäät enemmän Taikan vai Satumetsän?

2 kommenttia:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails