My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kerrottakoon se kerroksittain

Kävin eilen SPR:n Kontissa pitkästä aikaa ja löysin sieltä mitä lähdinkin hakemaan. Olen jo jonkin aikaan etsiskellyt kirpputoreilta kerrostarjottimia enkä ole törmännyt niihin missään! Kontissa niitä sattui olemaan myynnissä kaksi kappaletta juurikin minun kukkarolle sopivaan hintaan joten molemmat saivat nyt uuden kodin luotani.


Toinen kerrostarjottimista on posliininen ja se kuuluu Apilalehden Chistineholmin Ruusu sarjaan. Minusta tämä kerrostarjotin on mitä romanttisin. 


Metallinen kerrostarjotin pääsi heti esille peilipöydälleni, pitämään järjestyksessä hajuvesipulloja ja koruja. 


Kerrostarjottimeen voi laitella kivasti esille omat idolinsakin, kuten minä tein. Tällaisia löytöjä tällä kertaa. Mitäs sinä rakas lukijani pidät kerrostarjottimista?

perjantai 24. elokuuta 2012

Kukista koruihin

Heipä Hei pitkästä aikaa. Olen palannut maalta kaupunkiin. Ja elämä täällä on erilaista, kuin maalla, jatkuvaa menemisen meininkiä ja autojen ääniä. Kaipaan kyllä maalle, jos rehellisiä ollaan. Puolensa on kaupungissakin. Näkee paljon ystäviä ja voi nauttia kulttuurista helpommin, kuin maalla. Pääsee paikkoihin joutuisasti. Mutta niin, koneella en ole piipahtanut kuin katsomassa mitä maailmalla tapahtuu. Tänään ajattelin päivittää blogiani. Sillä olen täällä kaupungilla ollessani ravannut kirppareilla. Toissa päivänä löysinkin sieltä pieniä aarteita kotia kaunistamaan ja mieltä lämmittämään näinä kylminä syyspäivinä.

Kahvihetkiä hauskuuttamaan löytyi tämä ihana Arabia kahvikupponen kirpputorilta parin euron hintaan. 


Kahvikupin koriste kantaa nimeä Ahmet ja se on suunnitellut Raija Uosikkinen. Kuppi on ollut Arabian tuotannossa vuosina 1968-1973. 


Löysin myös kirpparilta ihastuttavia koruja! 


Mukava löytö on myös 70-luvulta peräisin oleva kirja, jonka nimi on Pohjois-ja Keski-Euroopan kukkakasvit. Kirjassa on upeita piirroksia kukkien tunnistamista varten. Ajattelin ensin, että leikkaisin kukkakuvat ja tekisin niistä kuvakollaasin seinälle, mutta enpä taida sittenkään raskia. Tällaista täällä. Mitäs sinulle rakas lukijani kuuluu?

torstai 9. elokuuta 2012

Romanttisen tyylin lumoissa

Olen aivan hullaantunut romanttisesta sisustyylistä. Se on kaunista, naisellista, pehmeää, pitsistä, ruusuista ja ennen kaikkea huokea toteuttaa! Nykyään kirpputorilta löytää halvalla muun muassa pitsiliinoja, kukallisia kahvikuppeja, ihania lasipulloja ja ruusuisia kankaita, kaikkea mitä romanttiseen sisustustyyliin tarvitaan! Romanttisen sisustyylin voi luoda toki kalliillakin, mutta ei sen takia tarvitse lähteä uusia huonekaluja ostelemaan. Aiemmat huonekalut saavat romanttisen ilmeen, pienillä eleillä, kuten vaikka laittaa pitsiliinan sohvatuolin päälle, tai vaihtaa koristetyynyille uudet tyynyliinat. Seuraavassa kuvia siitä, miten minä olen luonnut ympärilleni hiukan romantiikkaa!


Kauniit, sirot, kukalliset kahvikupit ovat minusta romanttisia. Ei haittaa, vaikka ne ovat parittomat, niillä voi luoda silti upean ja persoonallisen kattauksen pöytään. Nämä minun kahvikupposet ovat kaikki lähtöisin kirpputorilta. 


Romantiikkaa lisää tuomaan kahvihetkeen ovat oivat ruusupäiset lusikat. Niitä löytyy varmaan melkein jokaisen kotoa.


Voiko enää olla romanttisempaa? 
 

Romanttisen tyylin ei tarvitse olla näin ruusuista, romanttinen tyyli voi olla myös tummanpuhuvaa ja goottimaista. 


Arkiset käyttötavarat voi saada romanttisen ilmeen sijoittamalla ne johonkin kauniiseen paikkaan. Minä laitoin minun hiustuotteet lapsena saamani kesälaukkuun. 


Löysin tämän ihanan ruusukankaan 2 eurolla kirpputorilta. Siitä on tarkoitus tehdä tyynyliinoja. 


Kauniit lasipullot ovat myös kirpputorilta. Niihin ajattelin laittaa kylpysuolaa.


Romanttista sisustyyliä lisää inspiroimaan lainasin tämän ihana kirjan kirjastosta. Romanttiset kodit kirjan ovat tehneet Selina Lake ja Sara Norrman.


Suosittelen kirjaa kyllä muillekin romanttisen nälkäisille. Se inspiroi romanttista sisustusta toden teolla kauniilla kuvillaan ja hyvillä vinkeillä. 
 En tiedä mikä minua vaivaa, kun olen aivan hullaantunut romanttiseen sisustustyyliin. Kai se johtuu siitä, että tämän hetkisestä elämästäni puuttuu romantiikka, joten sitä täytyy itse luoda ympärilleen. Oletko sinä rakas lukijani hullaantunut jostain sisustyylistä? Ja mitä sinä pidät romanttisesta sisustustyylistä?

tiistai 7. elokuuta 2012

Lokerikon uusi ilme

Kävin eilen pitkästä aikaa kirpputorilla. Tällä kertaa löysin itselleni lokerikon johon voin pistää kaikki pienet tilpehöörit, joita käytän tuunauksissa. Ainut vaan, että lokerikko kaipasi minusta pikkaisen hienosäätöä, joten maalasin ja tuunasin lokerikon uuteen uskoon.

Kirpputorilta lähti 2 eurolla tämä lokerikko mukaani. Minusta se kaipasi hiukan tuunailua.

Maalipurkin ja pienen askartelun jälkeen lokerikko muuttui naisellisemmaksi.

Askartelin jokaiselle lokerolle oman nimi kyltin, mitä lokero sisältää.

Nimikyltit tein pahville. Käytin kyltin taustaan turkoosia tapettia. Ja lopuksi printtailin tekstit kyltteihin ja liimailin ne paikoilleen. 


Lokeron mukana tuli kasa nappeja. Nyt näin sateisella säällä onkin kiva askarella ja tuunailla. Tosin maalaus jutut suoritan vanhassa navetassa, joten joutuu ulkona hiukan ramppailemaan. Mutta mitäs sinä rakas lukijani puuhastelet sateisella säällä?

maanantai 6. elokuuta 2012

Häkkilintu

Lähdin tänään sieneen, mutta palasinkin takaisin mustikoiden kera. Eli päädyin vahingossa mustikkaan. Noh, mutta ei siitä sen enempää. Olin tässä tovin aikaa haaveillut lintuhäkistä. En linnuille vaan ihan sisustukseen. No pari viikkoa sitten satuin löytämäänkin kirpputorilta bambupuusta tehtyjä lintuhäkkejä. Ostin kaksi saman tien, kun olivat minusta niin edullisia. Näin heti, mielessäni, kuinka niitä koristelisin ja maalaisin niitä omaan tyylini sopiviksi. Toisen sainkin maalattua melkein heti kotiin kannettuani sen. Kun maali kuivui, koristelin häkin pitsinauhoin ja tekokukilla. Isompi häkki on vielä mietintävaiheessa, että minkä väriseksi sen maalaisin, mustaksi, pinkiksi vai valkoiseksi. Tosin se on kaunis aivan niinkin.


Tällaisia lintuhäkkejä oli kirpputorilla, vaikka kuinka monta. Minun mukaani kirpparilta lähti kaksi häkkiä. 


Toinen lintuhäkki tuunailun jälkeen. Käytin koristelussa myös vanhoja hajonneita hiuspinnejäni. Joten kierrätystä parhaimmillaan. Ajattelin käyttää lintuhäkkejä korutelineenä. Onko sinulla lintuhäkkiä sisustuksessa?

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Valkoista pitsiä ja mustaa maalia

Olen miettinyt jo tovin, että tarvitsisin sisustukseeni mustia kynttilänjalkoja. Olen nähnyt monessa lehdessä ja blogeissa upeita korkeita mustia kynttilänjalkoja. Vanhaa puolta siivotessa vastaan tuli vanha puinen punainen kynttilänjalka. Sitten päässäni syttyi lamppu. Maalaisin sen mustaksi! Niinpä menin kauppaan ja hain puun pinnalle sopivaa spray maalia ja maalasin kynttilänjalan mustaksi. Nyt minulla on yksi musta kynttilänjalka! Taas muuten laittelin juttuja kehyksiin. Tänään pistin tätini virkkaaman upean pitsiliinan minun ihaniin uusiin pinkkeihin kehyksiin. Minusta se tulee paremmin esille kehyksissä, kun esimerkiksi pöydän päällä jossa se hukkuisi tavaroiden alle.

Tässä löytämäni kynttilänjalka ennen muodonmuutostaan!


Kynttilänjalka maalauksen jälkeen.



Pitsiliina kehyksissä. Pitsiliinan taakse laitoin mustaa kartonkia.
Mitäs rakas lukijani pidät kynttilänjalan uudesta ilmeestä ja pitsiliinasta kehyksissä?

perjantai 3. elokuuta 2012

Aika rientää

Niin se aika rientää. Kesä vaihtuu pikkuhiljaa syksyksi. Koulut alkavat, lehdet putoilevat ja illat hämärtyvät. Minä sen sijaan olen ollut maalla parisen viikkoa, ja olen puuhastellut niin paljon kaikenlaista, että en ole kerinnyt koneella juuri olemaan. Kirpputorilla olen sen sijaan käynyt moneen otteeseen ja aina on lähtenyt jotain pientä mukaan. Pieniä aarteita on löytynyt myös vanhalta puolelta, jota vanhempieni apuna olin siivoamassa. Tuunauksia olen tehnyt, sekä käsitöitä. Tänään äidin kanssa ompelimme viidet uudet koristetyynyt. Neljään tyynyyn käytimme viime vuonna kirpputorilta löydettyä 70-luvun kukka kangasta josta maksoimme 1 euron! Yhteen tyynyyn käytimme kaapista löytyneen vanhan kankaan. Minä olen myös kehystellyt asioita, muun muassa vanhat sakset, jotka löytyivät siivouksen ohessa.

Tässä tyynyliinat jotka ompelimme äitini kanssa tänään. Sohvan päällä oleva päiväpeite kirpputorilta, hintaa sille tuli vaan 5 euroa. Päiväpeitossa oli pieni tahra, mutta pesun jälkeen se on aivan uuden veroinen. 

Tyynyliinat hiukan lähempää. 

Tässä pari kehystämääni juttua. Toisessa kehyksessä komeilevat linnut, jotka ovat peräisin vuoden 1957 Otavan kirjaluettelon kannesta. Kannet ovat ainoat mitkä luettelosta ovat jäljellä. Fiskarsin vanhat sakset saivat uuden paikan myös kehyksissä. Sakset kiinnitettiin kehyksiin rautalangalla. Taustalla komeilevan tapetin laitoin takaa kiinni maalarinteipillä.

Laitoin vanhat kauniit kortit pyykkipojilla rippumaan seinähyllyjen pidikkeiden väliin.

Kehyksiin pääsi ElCoyoten kirjan kansi, josta ei ollut muuta jäljellä, kuin kannet. Kehykset löysin Tiimarin alelaarista. Taustalla näkyvä kori löytö kirpputorilta. 

Tämän vintage tyylisen Pin Up vedettävän herätyskellon löysin eilen kirpputorilta kahdella eurolla ja se toimiikin.
 Tällaista täällä tällä kertaa.
 Mitäs pidit löydöistäni ja tuunauksistani?

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails