My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Sateenkaaren tuolla puolen

Tiedätkö miltä tuntuu, kun löytää arteen sateenkaaren päästä? Minä tiedän, ainakin luulen tietäväni. Se tapahtui tänään. Olin omalla perinteisellä kirpputorikieroksella, kunnes harrakansilmääni kimmelsi jokin, läheltä lattiatasoa. Kuikistin katsomaan, mistä moinen kiilto oikein silmäkulmaani hohtaa. Siinä ne oli. Joko arvaatte arvon naiset? Täydelliset kesä kengät tietenkin. Niissä oli niittejä, jos minkälaista punnottua nahkaremmiä, ja kultauksia. Parasta kaikesta, kuitenkin oli se, että niissä ei ollut korkoa, ja ne silti näyttivät uskomattoman hyvältä. Vanhoista jalkaparistani on tullut sen verran vaativat, ettei ne jaksa korkoja kovin paljon. Ja minä tahdon käyttääkkin kauniita kenkiä.
Mielessäni vilahti, kuitenkin salaman nopeasti miljoona ajatusta. Entä jos kengät ei mahdukkaan jalkaani, koska koko oli numeroa pienempi mitä tavallisesti käytän. Samaan aikaan toinen ajatus oli sitä mieltä, osta ne silti. Ja eikös 9 euroa kirpparilta ole aika paljon, mutta noin uuden näköisistä kengistä loppujen lopuksi aika vähän. Päädyin sovittamaan kenkiä sovituskoppiin, koska en halunnut julkisesti esitellä kaunista jalkahien tuoksua, ja tahdoin nähdä miltä ne näyttävät jaloissani. Ja voi, ne olivat täydelliset. Ne istuivat täydellisesti jalkaani. Näin onnen tunne sydämmessäni ja täydelliset gladiaattorikengät muovipussissani lähdin tallustelemaan kotia kohti odottamaan kesää. Sitä ennen päätin, kuitenkin katsoa netistä löytyykö samanlaisia kenkiä, että mikä onkaan alkuperäinen hinta. Ja löytyihän sieltä, mutta kauhukseni huomasin, että minun kengistäni puuttui muutama teksti ja pohjasta kultainen pohjuke. Minua oli huijattu. Ne oli halppis kopiot. Unelmani putosivat lattialle murskattuina. Sateenkaaren päässä oleva aarre olikin jo avattu ja sen päälle oli oksennettu.

Tässä pienoinen esipuhe oikeasti ihanille ja halppiskopio kengille. Ja rakastan niitä kaikesta huolimatta.
Siinä ne täydelliset pökäleet nyt ovat. Ne ovat vaan aivan ihanat ja mikä parasta tuntuvat hyviltä jalloisani.

Upeat kenkien yksityiskohdat hiukan lähempää. Ja tässä osoite alkuperäisiin kenkiin:
http://www.shoes.com/Shopping/productdetails.aspx?pg=5101436&p=EC1167743&partnerid=performics2


Ja varsinainen löytö kirpputorilta lienee tämä The Arkin ensimmäinen single Racing With The Rabbits joka oli vaan 1 euron. Musiikki eroaa sillä erotuksella nykyisestä The Arkista, että tämä oli ihan progeilua kun taas nykyinen Ark on GlamRockkia.

Löysin kirpparilta muutamalla eurolla tämän kivan aavamattoman matka purnukka paketin. Tästä olen haaveillut jo kauan. Ja se tuli nyt vastaan.

Tänään päätin myös kokeilla jotain uutta. Nimmittäin Jogurttia ja soija sellaista. Jogurttipurkin kyljessä kerottiin että sisältää kalsiumia ja eikä siinä ole maitoa. Joten täydellinen jogurtti minun mahalleni ja makunystyröilleni.

Mitäs piditte löydöistäni? Ja joko olette kokeilleet uutta Keijun soija jogurttia?

2 kommenttia:

  1. Soijajugurttia oon syönyt, taisi olla Alpro Soyaa. Ei oikein itelle napannu, mutta soijakaakao on hyvää! Ja kaurakaakao. Ja nuo Yosa kaurajugurttimitkäliehommelit on kans hyviä. :D

    VastaaPoista
  2. Minäkin oon jotain toistakin Soijajugurttia syönnyt, mutta en pitännyt. Tuo on oikeasti hyvää suosittelen maistamaan :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails