My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

maanantai 9. tammikuuta 2012

Yöttömät yöt ja taivaltamattomat taipaleet

Uni ei tule simmuun näin täysikuun aikana. Tosin enpä huomannut, että aika livahti ohitseni huomaamatta takavasemmalta salakavalasti oikealle.
Päätin tehdä, kunnon zombie vampyyri meikin itselleni, blondin peruukin kera. Onnistuin luomaan jotain aivan toista. En tiedä mitä, mutta tavoitettani meikkaukseni ei tällä kertaa täyttänyt. Otin, kuitenkin meikistä miljoona kuvaa, joista käytin kolmea. Hm. Huokaus. Ei aina voi onnistua. Kauhukseni vielä havaitsin kuvista, että joulun aikana syömät herkut olivat pyöristäneet kasvojani takaisin entisiin mittoihin. Eli pitäisi ruveta urakalla harrastamaan liikuntaa. Ainakin kävelyä, lempiurheiluani. Voisin kävellä, vaikka minne. Ainoa pulma on lähteminen. Eli pitäisi vaan saada lähdettyä! Mitäs minä, tässä höpötän tämän kummempia. Nukkumaan joutaisin mennä. Hyviä öitä rakkaat lukijani ja huomenta niille, jotka aamutuimaan jaksavat tämän pienen höpinäni lukea!




Matame BellaGodiva.

2 kommenttia:

  1. Kohtalokas Matame! :D Huippuja juttuja sulla jälleen täällä. :)

    VastaaPoista
  2. Katja: Toki pittää välistä olla kohtalokkaana Matamena ;) !

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails