My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Who's that girl?

Olen puhunut ulkomaailmassa viime aikoina paljon stereotyypisestä käyttätymismallista. Eli, kuinka meillä ihmisillä on valmiit kuvat päässämme toisista ihmistä. Käsityksemme yksilöstä, ryhmästä murenee, jos se alkaa käyttäytyä eri tavoin mitä odotimme tai mihin olemme tottuneet. Esimerkiksi miehillä tuntuu olevan sellainen käsitys naisista, että naiset ovat hyvin käyttäyviä, hillitympiä, konservatiisempia ja rauhallisempia kuin miehet. Jos nainen käyttäytyy liian räiskyvästi, pellemäisesti ja muutenkin liian silmiinpistävästi tätä ei yleensä hyvällä katsota. Poikeuksia toki on. Ja jos perinteiset kaavat rikotaan, eikö se auta hyväksymään erilaisuutta. Ja eikö se avara näkökulmiamme asiohin.
Itsestäni tuntuu, että olen aina ollut liian erilainen, jotta minua hyväksyttäisiin täysin tähän yhteiskuntaan. Menen miten sattuu, lauon suustani kaikenlaisia asioita, toisinaan taas teen asiat päin vastoin. Olen tunne ihminen enemmän, kuin järki. Mutta olenko minä kangistunnut omiin kaavoihini. Olenko minä uhallakin liian erilainen mitä minun halutaan olevan vai olenko, kuitenkin oma itseni? Minua pidetään varmasti pinnallisena ihmisenä, koska puhun aivan liikaa ja höpötän turhanpäiväsistä asioista, kuten My Little Poneista ja Jimi Hendrixistä. En jaksa puhua polittiikasta, maailman tilasta, menen vipellän eteenpäin ärsyttäen ja rakkastuttaen. Mietin, kuitenkin omassa ylhäisyydessäni liikaa asioita. Toisinaan takerrun johonkin asiaan niin, että vatvon sitä monta tuntia pääsemättä mihinkään tulokseen. Vaihtoehtoja on liikaa. Ja nytkään tätä postausta kirjoittaessani en saannut pidettyä ajatusta kasassa, jotta olisin käsittellyt yhtä aihetta vaan päätin pougoilla asiasta toiseen ja pohdiskelemaan itseäni. Mutta jospa tästä jotain jäi käteen, edes itselleni.
Loppuun lainaan Princen laulun I Would Die 4 you sanoja koska sopivat mielestäni tämän postauksen yhteydeen.

I'm not a woman
I'm not a man
I am something that you'll never understand

I'm not your lover
I'm not your friend
I am something that you'll never comprehend




Minä ja minun uusi paitani joka löytyi kirpparilta kuinkas muuten ja ihana Princen Purple Rain levy. Käy kuuntelemassa Princen I Would Die 4 U tästä.

2 kommenttia:

  1. Perusteellinen pohdiskelu ei ole ollenkaan pahasta. Minultakin löytyy tuo kyseinen Princen vinyylilevy. Albumilla on lainaamasi kappaleen ohella muutakin hyvää kuunneltavaa, kuten When Doves Cry. Siitä on tehty hieno musiikkivideo, joskaan Prinssi ei suvaitse biisinsä äänipuolta YouTubessa julkistettavan. Perustin uuden blogin, joten voit halutessasi korvata vanhan tällä uudella osoitteella. :)

    VastaaPoista
  2. Pohdintoja on hyvä tehdä :D Joo When Doves cry on upea biisi! Prinssi on karsinnut tosiaan aika vähiin äänet tuollla YouTubessa. Joo Pistetään uusi blogiosoite muistiin! Ja Kiitos kun jaksoit käydä täällä ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails