My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Uloshengitys

Olen pitännyt tietoista hengähdystaukoa koneella olemisesta. Tämän vuoksi en ole päivittännyt blogiani. Koneella poissa oleminen, on tehnyt sielulleni vain hyvää. Se on puhdistunnut, eikä ota tätä näyttöä, näppäimistöä niin vakavasti. En ole unohtannut kuitenkaan blogiani. Se on pyörinnyt mielessäni useat kerran, että mitä seuraavaksi päivittäisin. Paljon olisi kerrottavaa, silti niin vähäsen. Maalta olemisesta jäi muutama kuva julkaisematta, jotka julkaisen tämän postauksen yhteydessä. Julkaisen myös tuoreita kuvia, jotka ovat tänään otettu ihan Oulun puistossa. Joten päästän teidän silmänne katselemaan otamiani kuvia.


Kesän viimeisiä henkosia.


Tämä pikkuinen nokkosperhonen oli eksynnyt jostakin sisälle ihasteltavaksi.


Sitähän minun oli sitten pakko häiriköidä kamerani kanssa!


Pikkuinen tahtoi takaisin ulos sillä se viihtyi ikkunan vieressä parhaiten.


Ei niin kiva yllättys odotti ladon laatikossa. En oikein saannut hyvää kuvaa, kun en uskaltannut mennä lähelle!


Road To Nowhere!


Tämä kuva onkin napattu tänään Oulun huudeilta.


Lisää tätä ihmeellistä marjaa jota ei sitten saa syödä!


Pulujen haikailuhetki toisen luo.


Ismo Alangon laulu rupesi soimaan päässäni tätä kuvaa laittaessani.


Lisää komeaa puluherraa. Voi se olla naaraskin.


Siis kävin päivälla tuolla Amazonin sademetsässä.


Vedestä.


Veden läpi sepiaan sävyihin.


Kävin tänään myös Niagaran putouksilla.


Ajankohtainen juurikin nyt. Sienet. Tämä sieni on kärpässieni ja sitä ei saa syödä!

Mikä kuvista liikutti sinua ja miksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails