My love is music

I'll leave my love between the stars. -David Bowie

torstai 29. lokakuuta 2009

The Beatles Monona vai stereona?

The Beatles julkaisi levynsä uudeelleen remasteroituina. 80-luvun puolella julkaistut cd-levyjen soundit eivät ole miellyttäneet faneja. Vasta tänä vuonna fanejen odotus palkittiin kahdella The Beatlesin boxi seteillä. Joidenka soundit ovat kuin aikoinaan julkaistuilta lp-levyiltä ja vielä jopa moni-uloteisemmat. Toisen boxi setin soundi maailma on stereona, joka kuuluu ei niin vakavien The Beatles harrastajien kotiin ja mono taas vakavimille. On myös sanottu, että mono versioon on saatu The Beatlesien jäsenien hyväksyntä. Mono versiona toimii kuulemma The Beatlesin alkupään tuotanto paremmin, kun taas stereona soi vihdekkaimin The Beatlesin loppupään levyt. Joten kumman tässä sitten osaisi valita itselleen? Tietenkinhän molemmat olisi saatava ellei niihin menisi rahaa kahden vuokran verran. Voi meitä köyhiä The Beatles faneja...

The Beatles Remastered boxi setti stereona.

ja boxi setti monona.

Mitä mieltä sinä olet The Beatlesin boxi setteistä? Onko niissä rahastuksen makua? Onko The Beatles vaikuttannut sinun eloon mitenkään? Aiotko hommatta uudet versiot The Beatlesin levytyksistä?

Kuvat alkuperäisesti seuraavalta täältä.



tiistai 27. lokakuuta 2009

Thelma & Louise

Muistitko katsoa Sub tv:ltä tämän viikon maanantaina Thelman & Louisen? Minä katsoin vahingossa tosin, kun en tiennyt, että se tulee silloin. Se on yksi minun "All Time Favorite movie" ja koskettaa joka katselukeralla. Varsinkin kohtaus jossa Thelma & Louise ajavat yöllä ja taustalla soi Marianne Faithfull Ballad of Lucy Jordan. Upea elokuva. Suosittelen kaikille jotka sitä eivät ole katsonnut. Nykyään se voi olla monelle liian ysäri. Tarina ja näyttelijät ovat kuitenkin niin loistavia, että se ei haittaa.


Thelma & Louise. Pääosia elokuvassa tähdittävät Susan Sarandon, Geena Davis, Harvey Keitel ja piipahtaapi Brad Pittkin komeilemessa elokuvassa.
Mitä sinä pidät Thelmasta ja Louisista?

Barack Obama

Barack Obamasta on tullut Yhdysvalloissa suoranainen markinointi tuote. Barackin kasvot koristaa maatuuskat, ruuat, vatateet ja mitä ikinä voikaan keksiä. Muoti-ilmiökin U.S.A:n presidentistä on tullut. Barackin kasvot on vaihdettu monien muiden julkisten kasvojen tilalle t-paidoissa, kuten Maon ja Bob Marleyn. Barack on antannut uutta toivoa Yhdysvaloille edellisen presidentin jälkeen. Historiaa Barack on tehnyt olemalla U.S.A:n ensimmäinen tumma-ihoinen presidentti. Tulisikohan meidän Tarjasta myyntimenestys meillä ja ulkomailla esimerkiksi t-paidassa?


Itseäni mielyttää tämä Lola Faturotin suunnittelema mekko. Mekon löydät ShopCurious nettikaupasta.

Mitä sinä tuumaat siitä, että Barack Obamasta on tullut amerikkalaisille markinointituote? Onko se hienoa vai mautonta?

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kamelian hehkua

Jotakin uutta ja jotakin vanhaa. Siitä syntyy huoneeni uusi sisustus. Väreinä räikyvät punaisen eri sävyt ja oranssi sinistä vasten koittakaa kestää.

Hame, paita ja verhot kirpputorilta. Kaappi ystävältä, pöytä kotoa, pöytäliina vanha kaulahuivi. Verhot on Tampellan 70-luvun tuotantoa ja ne on suunnittellut Marjatta Metsovaara ja ne kantaa nimeä Kamelia. Mitäs pidätte huoneeni uudesta "lookista"?

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Reveal inside of you

Sisältömme paljastaminen onnistuu Tilly Bloomin korujen avulla, jotka ovat persoonallisen kauniita. Tähän juttuun keräsin hänen suunnitelemmat korut, jotka ovat saannet inspiraatiota meidän sisältä. Eli ruuminosista. Sydän kuvataan hänen kaulakorussaan sellaisena, kuin se on, kuvattu esimerkiksi jossain vanhassa lääkärin kirjassa. Seuraavat korut ovat siis loistavia lahja ideoita, lääkäreiksi opiskeliville tai sairaallassa työskenteliville. Tai meille jotka tahtovat näyttää sisimpänsä maailmalle sellaisenaan kun se on. Toivottovasti tätä ei ymmärettä väärin. Nyt Tilly Bloomin kauniiden korujen pariin!
Tilly Bloomin suunnitelema Sydän kaulakoru, joka pelottavan aitoudellaan.



Upea lahjasetti vaikka lääkärisukulaisille.


Perhosia masussa tuntemukseen auttaa tämä ihanan kirjaimellinen koru.

Tilly Bloomin korujen kuvat ja muut koru-ihanuudet löydät täältä.
Mitäs sinä pidät Tilly Bloomin erikoisista koruista?


tiistai 20. lokakuuta 2009

Josef Frank's Desing

Josef Frank on Ruotsalainen suunnittelija, jonka kuosit ovat löytyneet viime aikoina elokuvista, kuten Mamma Mia. Josef Frankin tyyli on ihanan värikäs ja valoittava. Itse ihastuin valoittaviin Josef Frankin suunnitelemiin huonekaluihin, joista nyt haaveilen oikein olan takaa. Tahtoo värikkyyttä ja viidakkomaisuutta sisustukseen ja Josef Frankin avulla se onnistuisi. Mutta aika pennisen saisi taas niihin laittaa, joten tyydyn haaveilemaan jälleen kerran.
Josef Franks Desing
Josef Franks Desing by BellaGodiva on Polyvore.com


Josef Frankin ihanan värikkäät huonekalut, joihin vaan tahtoisi lähteä mukaan seikailemaan. Klikkaa kuvaa saadaksesi lisätietoa, mistä huonekalunkuvat on.

Mitäs sinä pidät Josef Frankin tyylistä? Ja oletko nähnyt Mamma Mia elokuvan, joka saa aikaiseksi pahan matkakuumen?

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Monday, Monday

Kuten Mamas And The Papas aikoinaan lauleli.Viittaan siis otsikkoon. Huomasin kammottavan asian, kun en ole päivitännyt blogiani useasti lukijakuntanikin on tämän huomannut, ja olen mennettännyt yhden lukijan. Maanantai-aamuni alkoi siis surullisessa merkeissä. Sniff. Tähän fiilikseen sopii täydellisesti Joy Divisionin The Best of albumi, jonka sattumoisin bongasin hulluilta päiviltä. Silkkaa hulluutta siis. Levyllä on surullisen kuuluisa Love Will Tear Us Part biisi, joka kantakoot tätä päivää.


Kaihoisaa mieltä ylläpitämään maanantai päivän kunniaksi. Joy Division The Best Of levy. Kansikuva alunperin amazon.comista.

Missing Home

On hirmuinen kiire jo kotiin, tahdon sisustaa huoneeni aivan uuteen uskoon. Kuopiossa olen taas käymässä ja kirppareilta löytyi mitä ihanimpia sisustus juttuja kämppääni. Sen verran jo valoitan uudesta sisustuksesta, että syksyn lämpimät värit oranssi ja punainen tulevat hehkumaan sinisessä huoneessani.
Huoneeni vain muutaman kuukauden jälkeen muutosta. Nykyään se ei ole noin siistiä päivää nähnyt pitkään aikaan, mutta se muuttuu. Upeat sini turkoosi violetit verhot löysin kirpparilta 2 euron 50centin hintaan. Siis yhteensä.

Myöhästynnyt launtain biisi on ehdottomasti Ismo Alangon veljen Ilkka Alangon bändin Neljän Ruusun biisi Itkupilli. Loistava biisi, ja aivan Neljän Ruusun alku-ajoilta, joten Ilkkan ääni on vielä ihanan säreilevä. Suosittelen.
Itkupilli biisi löytyy muun muassa Neljän Ruusun kokoelma levyltä Popmuseo. Kuvan alkuperä täältä.

Lauantain levy on Maria Lundin Ajan Sävel jossa on muuten Maria Lundin versio Itkupillistä. Levy vie suoraan 50-60-luvun tanssilavoille joissa tunelma on ennen kaikkea twistaava ja iloinen, vaikka monet biisit ovat alkuperäisesti paljon synkkempiä. Maria Lund tuo niihin mukaan, kuitenkin auringon ja leikkimielisyyden. Levyä en suosittele liian vakavamielisille.

Maria Lundin Ajan Sävel levy, jossa monet tutut suomalaiset biisit saavat uudenlaisen tulkinnan Maria Lundin käsittelyssä. Alkuperäinen kuva löytyy täältä.


torstai 8. lokakuuta 2009

Päivän Levy ja päivän biisi

Tumman ja synkän perjantai-aamun voi aloittaa kuuntelemalla Depeche Moden laulajan Dave Gahanin soololevyllä Hourglassilla. Tunnelma on Depeche Moden kaltainen, ja Dave Gahanin ääni on levyn vahva kantaja. Suosittelen. Löysin tämän levyn jota olen himmoinnut jo jonkin aikaa, niin euromarketista kolmella eurolla.


Dave Gahan -Hourglass levy

Melankolisista tunnelmista nousuun tarvitaan jotain aivan toisenlaista musiikkia. Minkä takia valitsin tämän perjantai päivän biisiksi ruotsalaisyhtyeen Mando Diaon Dance With Somebody biisin, joka saa jalat vipattamaan aivan epäsopivissa paikoissa.Loistavaa musiikkia. Kyllä Ruotsalaiset osaa hommansa.


Mando Diao - Dance With Somebody

Dave Gahanin levyn kannen kuva amazon.comista ja Mando Diaon levynkanssi löytyi googlen kuvahaulla

Kirppuja, kirjoja, kippoja, kipsiä,

kimppuja, ja kaikkea muuta kivaa ja koolla alkavaa voi löytää kirpputorilta. Jopa itsensä kuten hyvä ystäväni totesi minun kirpputori hulluuteeni. Minun lyhyt näköisyyteni kirpputorilla, rajoittuu kuitenkin vaan musiikkiin, sisustukseen, kirjoihin, 60-lukuun, 70-lukuun, kasariin, kasetteihin, my little poneihin, koruihin ja vaateiden pariin. En tiedä mikä kirppareissa on. Olen aina pitännyt penkomisesta ja kirpparit ovat mitä parasta antia tällaiselle penkoja holistille. Huoneeni, ei ole ollut pitkään aikaan siisti, koska olen ollut töissä enkä ole jaksannut siivota. Mutta sitten saankin penkoa huoneessani tavaroita, ja yllätyn aina iloisesti mitä saatankaan löytää. Tässä löytöjä lattialtani, sohva tuolin päältä, mutta ei kuitenkaan kaapista, missä niiden kuuluisi olla. Kaikki nämä tavarat ja hömpötykset ovat löytyneet alunperin kirpparilta.


Joku luopui helmistään. Quentin Tarantinon leffojen soundtrackeista! Ei se minua kyllä haittaa. Vielä kun saisin sen DeathProofin soundtrackin niin olisin iloinen, kuin Sinkkuelämän Carrien kenkäkaupassa. Kuvassa siis Reservoir dogs ja Kill Bill vol 2 sen soundtrackit, joiden yhteishinta oli viisi euroa kolmekymmentä centtiä. Ja Quentin kyllä valitsee aina parhaat musiikit elokuviinsa. Paitsi Kill Bill vol 1 sen soundtrack on parempi, kuin kakkosen.

Vihreä väri ja korujen materiaali houkutteli minut ostamaan nämä ihanat puuhelmet ja puurannekorun kirpparilta 3,20 euron hintaan. Oikea sävy ei valitettavasti paljastu tästä kuvasta. Sori kaverit.
Paljon pähkäilyä ja hämminkiä aiheuttannut Kaiser Chiefsin levy, eräänä syksyisenä päivänä kirpputorin kassalla. Ei tunnistettu varmaksi myyjän kanssa, että onko kyseessä oikea levy, noh onneksi noissa cd-levyissä ja koteloissa on jotkut tunniste numerot, joista tunnistaa oikean levyn, jos ei ole siis varma asiasta. Kolme euroa tämä upea levy. Oh My GOD!



Tämä rajumpaakin rajumpi sähkökitara maksoi vaan 2.50e. Ei paha hinta olenkaan, pienoismallista.



Gone with the synd baby Yeah! Himin taipaalesta kertova kirja tuli minulle vastaan kirpputorin pöydällä numero 69. Hmn. Kohtalon johdastusta. Pöydässä oli myös, David Bowien levyjä aivan liian halvalla, jotka sattumoisin satuin jo omistamaan. Ja Lou Reedin Transformer levy, sekin oli jo kaapissa, joten jätin ne muiden löydettäviksi. David Bowie ja Lou reed pysyvät hyvässä järjestyksessä cd-levy hylyssäni. Him kirja maksoi vaan 3 euroa.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails