Minun viisi suosikkiani tällä hetkellä.
torstai 18. marraskuuta 2010
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Leivotaan Leivotaan Leivotaan
Soi päässä ja muuten on seuraavan Polyvore setin oloinen päivä!
Ja tästä kuuntelemaan Leivotaan biisi!
Ja tästä kuuntelemaan Leivotaan biisi!
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
60-70 - luvun lehdistä
Joku lukijani on saattannut huomata, että en ole pitkään aikaan laittannut 70-luku aiheisia postauksia. Ei hätää en ole unohtannut 70-lukua. Ja tästä todisteena tämä pieni 70-lukumainen postaus. Seuraavat kuvat on otettu 60-70-luvun lehdistä.
70-luvun muotia Anna lehdestä.
Iloiset kukkikaat bikinit! Mainoskuva myöskin 70-luvun Annasta.
60-luvun kesämuotia.
Joku onnekkas on voitannut aikoinaan itselleen Joposen!
Tämän kattauksen kelpuuttaisin itselleni milloin vain!
Nykyään näitä aarteita koitamme löytää kirpputorin hylyiltä!
Siinä teille hyvät lukijat pienoinen annos 60 ja 70-luvuilta!
maanantai 1. marraskuuta 2010
Pikkujoulut
Marraskuussa kai jo voi sanoa, että pikkujoulukausi on virallisesti alkannut! Tosin kuulin, että ystäväni oli jo ollut tänä vuonna pikkujouluissa. Kuinka aikaisin se sitten alkaakaan? Mutta asiasta kolmanteen! Oletko sinä menossa pikkujouluihin? Ja mitä pistät päällesi? Ei hätää. Minä kokosin mallia antavia coctail/bile mekkoja joissa kuka vaan loistaisi pikkujouluissa. Iltalaukku kokoelmakin löytyy!
Minkä sinä pistäisit päällesi noista mekoista pikkujouluihisi jos saisit valita niistä minkä vaan?
Tietenkin mekko tarvitsee lisäkseen upean kantajan, mutta myöskin ihanan iltalaukun.
Iloista pikkujouluaikaa kaikille!
Minkä sinä pistäisit päällesi noista mekoista pikkujouluihisi jos saisit valita niistä minkä vaan?
Tietenkin mekko tarvitsee lisäkseen upean kantajan, mutta myöskin ihanan iltalaukun.
Iloista pikkujouluaikaa kaikille!
Ihminen omituinen olio
Meidät ihmiset voidaan jakaa kolmeen eri joukkoon, miehiin, naisiin ja jotain siltä väliltä. Koittapa siinä sitten olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)